rakasta itseäsi

Suhtautuminen mun kroppaan.

Aloitetaampa ihan alusta. Mä olin ala-asteen aina pikkusen normaalin painoindeksin alapuolella. Alipainoinen siis. Mä olin hoikka ja hyvässä kunnossa. Harrastin liikuntaa ja söin terveellisesti.

Murrosiän tullessa kroppa kuitenkin muuttui. Lantio leveni ja painoa tuli lyhyellä aikavälillä aika reippaasti. Paino oli sen ikäiseksi normaali, mutta ei se tuntunut musta siltä. Mä olin omasta mielestä lihava. 

Mä vähensin syömistä. Välillä saatoin vetää viikon pelkällä leivällä ja hedelmillä. Aina mä en tuntenut edes nälkää. Saatoin illalla huomata, etten ollut syönyt koko päivänä mitään. 

Tein illalla vatsalihaksia. Mä vihasin mun reisiä ja vatsaa. Liikaa rasvaa, liikaa painoa. Mä en kelvannut itselleni. 

Syömishäiriötä mulle ei koskaan diagnosoitu. Enkä mä jaksa uskoa, että mulla edes oli sellaista. Suunnatonta vihaa mun kroppaa kohtaan en koskaan tuntenut, mutta kuitenkin joku siinä kuvassa, jonka itsestäni loin, oli pielessä.

Nykyään mä oon varmempi. Uskallan olla minä. Mulla ei tarvitse enää pelätä puntarin osoittamia lukemia tai sitä minkä verran uskallan syödä. Kelpaan näin, vaikka joinakin päivinä mä olen vielä epävarma.

Sellaisten vaatteiden ostaminen, joissa tunnen oloni hyväksi, auttoi paljonkin. Mun ei tarvinnut miettiä mitä muut ihmiset ajattelevat mut nähdessään. 

Katson syömishäiriötä sairastavien ihmisten kuvia ja olen ylpeä siitä, että mä en näytä siltä. Terveen ihmisen ajatukset muovaavat minä kuvaa ja niimpä mä uskon sen myös vaikuttaneen siihen, ettei mun tarvi katsoa enää itseä peilistä inhoten. 

Kun oppii rakastamaan itseä, voi myös rakastaa toisia.