kiitos, että olit olemassa minulle

Vuosia sitten tapasin sinut. Meistä tuli ystäviä. Läheisiä sellaisia. Elämä oli pompotellut meitä molempia. Mun tulevaisuudessa ei paljon näkynyt valoa. Jos edes yhtään. 

Yläaste oli aikaa, jolloin olisi pitänyt osata olla itsevarma ja rohkea. Mä olin ujo ja heikko. Helppo maali, johon iskeä. Mua kohdeltiin väärin. Mut saatiin ajettua nurkkaan, josta ei päässyt pakoon. Lopulta se jokin, mikä pelasti mut, olit sinä.

Sulla oli aina aikaa mulle. Ehkä enemmän kuin olisin ikinä voinut pyytää. Olit se tuki ja turva, johon nojasin, kun kaikki muu kaatui päälle. Luotin sinuun ainakin 110 prosenttisesti. Luottaisin vieläkin. 

Opetit mut unelmoimaan. Hyväksymään itseni. Kerroit mulle, kuinka osata elää. Se mun ympärillä ollut muuri alkoi hiljalleen haljeta. Sementti mureni käsiin. Uskalsin näyttää sinulle raapaisun siitä, kuka oikeasti olin. Kuka se oikea Matilda sen kaiken takana oli. Olin luonut itsestäni kuvitelman. Ihmisen, jollainen mun olisi kuulunut olla, mutta joka syvältä sisimmästäni en ollut. En ollut enää pitkiin aikoihin tiennyt, kuka Matilda oikeasti oli. Se ujo ja epävarma minä, joka pysytteli etäällä. Joka katosi omaan maailmaansa ja jonka hymy oli feikki. Vai se Matilda, joka oli nauranut lapsena paljon ja hymyillyt valloittavasti kameralle. Joka oli oikeasti ollut onnellinen.

Sitten jotain tapahtui. Tiedät kyllä mitä. En sano, että haluaisin, ettei sitä koskaan olisi tapahtunut, koska en oikeasti ajattele niin. Sanon vain, että toisinaan mietin, olisivatko asiat silti voineet mennä toisin. Emme enää puhuneet koskaan. Näin sinua vilaukselta siellä ja täällä, mutten koskaan rohjennut lähestyä tai sanoa sanaakaan. Näytit onnelliselta. Minäkin olin, vaikka sydämeni oli särkynyt.

Vuosia myöhemmin lähetin sinulle viestin. Olin miettinyt sitä pitkään. Se oli piinannut minua. Tuntui, että se oli jotain, mitä mun kuului tehdä. Numerosi löytyi vielä puhelimestani. Kiitin kaikesta. Kerroin, että olit ollut elämässäni silloin, kun olin sitä eniten tarvinnut. Kerroin myös, että nykyään kaiken sen jälkeen, mulla meni hyvin. 

Olen kiitollinen kaikesta. Siitä matkasta, jonka sain kanssasi kulkea. Sen ajanjakson tulen aina muistamaan. Toivottavasti vielä sitten vanhanakin keinutuolissa. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Kiitos, että olit olemassa minulle. Kiitos, että teit minut jälleen näkyväksi. Että voin viimein sanoa olevani se sama Matilda, jonka olin kerennyt kadottaa. 

Sinulle. Maailman parhaalle ystävälle.