itkettää oman elämän merkityksettömyys

Vaikea kuvailla sitä olotilaa, mikä alkaa heti aamulla, kun herään pimeydessä. Talo on hiljainen. Ulkona taivas näyttää tasaisen harmaalta. Väsyttää, vaikka on nukkunut yli tarvittavan määrän. Kun sängyssä olo ahdistaa. Toimettomuus ahdistaa. Ja silti ei kykene nousemaan ja aloittamaan päivää.

Tuntuu, ettei millään ole merkitystä. Että aivan sama, mitä joku ehdottaisi, en jaksaisi innostua. Masentaa pimeys. Yksinäisyyden tunne on taas läsnä. Kun kokee, ettei ympärillä ole ketään, jolle puhua. Että ei ole sitä, joka on kaverilistalla number one. On liian tottunut ihmissuhteisiin, joista joku on se vahvin. Se, jonka kanssa puhuu viikoittain puhelimessa. Kenen kanssa keskustelee yön pikkutunneille asti. Kun syvälliset keskustelut jatkuu päivistä toisiin.

Ahdistaa ajatus koulusta. Toisaalta elämä ilman arjen rutiineja vie vähäisimmätkin ilot ja voimat päivistä. Miksi se tuttu ja turvallinen ei tunnu samalta kuin ennen. Miksi mieli kaipaa ulkomaan matkaa. Miksi englannin puhuminen miellyttää enemmän kuin oma äidinkieli. 

Itkettää oman elämän merkityksettömyys.