tiistai 27. marraskuuta 2018

minä vain rikoin sydämesi enemmän kuin kerran

Sirpaleinen sielu yrittänyt korjata rikkeitä.
Kasannut kuorta,
jonka taakse häivyttää
oma epäonnistuneisuus ja häilyvä minuus.
Paperilennokkien lailla
ajatusten myrsky sisällä.
Eikö missään ole hyvä?
Enkö riitä tällaisena kuin olen?

Tähtisumun pyörteissä
unohtaa elää.
Pelkää haavoittavansa paljasta pintaa.
Kai kaikella on tarkoitus.
Silläkin, että hetkittäin tuntuu siltä,
ettei jaksaisi elää.
Ja kuitenkaan, ei tahtoisi kuolla.

• • •

Näin sinusta unta
kahtena yönä peräkkäin.
Aamulla olisin halunnut
käpertyä syliisi.
Pitää kädestäsi kiinni.

Pistää sydämeen
joka ikinen kerta,
kun muistelen aikaa kanssasi.
Olit liian hyvä minulle.
Ja minä vain rikoin sydämesi
enemmän kuin kerran.

Voitko ikinä antaa anteeksi.
Voisitko vielä joskus
katsoa minua silmiin.
Olla niin kuin mitään
ei olisi koskaan tapahtunut.

Painan pääni rintaasi vasten.
Silität kihartuneita hiuksiani.
Kuiskaat rakastavasi minua.
Minä katson sinisiin silmiisi.
Haaveilen, ettei minun koskaan
tarvitsisi olla muualla kuin siinä.
Sinun lähelläsi.

• • •

Silmänkantamattomiin tulppaanimerta.
Tuulimyllyjen hiljainen nakutus,
kun ne pyörivät ja pyörivät, lakkaamatta.
Siellä ajattelin olevani onnellinen.
Uskovani sinisen taivaan alla
toiveiden toteutumiseen.

Kellon lyödessä kaksitoista
ja ihmisten töniessä toisiaan kadulla
kiiruhtaessaan töihin,
istun puistonpenkille ja mietin elämää.
Vuosia sitten tismalleen samassa paikassa,
olin peloissani ja totaalisen yksin.
Tänään katselen ympärilleni,
hengitän sisälleni ilmaa ja tunnen kuuluvani tänne.
Enää en uskottele itselleni,
ettei parempaa huomista tule.
Koska se tulee kuitenkin aina lopulta,
ja silloin tahdon pitää kiinni laskuvarjosta
ja hypätä tuntemattomaan seikkailuun.
Sillä sitähän elämä on.

8 kommenttia:

  1. Sulla on todlelakin kirjoittamisen lahja! Kirjoitat niin kauniisti ja käyn kyllä monta kertaa viikossa katsomassa onko sulta tullut uusia postauksia. Kiitos. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vau! Kiitos paljon. Oon tosi otettu siitä, että tykkäät näistä ❤🌞

      Poista
  2. Ihan mieletön! VAU❤

    VastaaPoista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤