Sanoja.
Lisää sanoja.
En saa mistään otetta, vaikka mieli pyörii vimmatusti ympyrää.
Haluaisin itkeä. Tuntea jotain, joka vetää maan jalkojen alta.
Kun kaikki mitä yritän ajatella, tuntuu niin tyhjältä.
Ihan kuin sisälläni muurini murtuisivat hiljalleen.
Pala palalta. Ja kerros kerrokselta.
Mikä ihme saa ihmisen uskomaan, että palaaminen siihen pimeään mustaan aukkoon muuttaisi kaiken.
Että joku tulisi ja sanoisi - laita vain silmät kiinni ja lepää, kun uni ei kuitenkaan tulisi.
Ja sisälläni olento raatelee naruja, joilla olen sen sitonut. Eikä minulla ehkä kohta ole enää voimia vastustaa sitä.
Tärisen.
Ja vaikka hoen yhä uudelleen ja uudelleen, että hengitä syvään ja keskity rentoutumaan, kroppa aloittaa saman rumban alusta.
Olen kippurassa auton etupenkillä ja kyyneleet valuvat poskilleni. Mutta kukaan, joka kävelee vierestäni ja nousee tuttuun ja turvalliseen autoonsa, ei huomaa minua. Tai ehkä he eivät halua huomata sillä he eivät voi tietää, mitä sillä hetkellä käyn läpi sisimmässäni.
He eivät tiedä, eivätkä ehkä ole valmiita kuulemaan.
- Tämä ei jatku ikuisesti, ajattelen, mutta en usko siihen itsekään.
En, vaikka tiedän sen olevan totta.
Olen hauras. Hauraampi kuin luulin.
Ja jo pelkkä ymmärrys siitä saa minut itkemään vuolaammin.
Mutta silti jokainen minuutti, jolloin kykenen hallitsemaan kehoani tärisemästä, saa minut kuvittelemaan, että mikään ei voi kestää ikuisesti.
Että jossakin on se minä, joka selvisi jo kerran.
Enkä siksi aio luovuttaa.
Halaus ❤
VastaaPoista❤️
Poista