varjele kaikelta pahalta #90 (Matias)

Lentokenttä on täynnä ihmisiä lukuun ottamatta yhtä nurkkaa, johon änkeydyn matkalaukkuni kanssa odottamaan, että Lili käy vessassa. Puristan puhelinta kädessäni ja elättelen yhä toivoa, että Julle soittaisi mulle takaisin ja kertoisi olevansa kunnossa, mutta näyttö pysyy yhtä elottomana kuin edellisenä iltana. Saan vaivoin pideltyä sisälläni vyöryvän surun aisoissa, kun katselen kaveriporukkaa, joka heittää keskenään läppää turvatarkastusjonossa. 

Elämä ei ole viime aikoina ollut kovin helppoa, eikä siitä näytä sellaista tulevankaan. Olen edelleen kahden vaiheilla siitä, oliko järkevää lähteä juuri Lilin kanssa kahdestaan Jullen perään. En ole vieläkään täysin kunnossa erostamme. Silloin, kun aloin aistia muutoksen sen olemuksessa, jaksoin vielä toivoa ihmettä tapahtuvaksi. Kuvittelin, että se oli vain hääjärjestelyihin liittyvää stressiä, joka purkaantui haluna käpertyä yksinäisyyteen. Lili ei enää halunnut olla lähellä, eikä kyennyt aina katsomaan mua suoraan silmiin, kun keskustelimme tulevaisuudesta. Silti tuntui siltä kuin olisin hajonnut sirpaleiksi, kun otin asian puheeksi, eikä Lili kieltänyt totuutta enää itseltäänkään. Olisin halunnut lakata tuntemasta sitä kohtaan mitään, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Bongatessani sen ry:llä oleskelemassa naulakoilla muiden jätkien kanssa, saatoin tuntea piston rinnassa. Oli kamalaa samaan aikaan yhä välittää toisesta ja toisaalta kokea katkeruutta siitä, miten asiat olivat menneet. 

- Pitäiskö meidän mennä jo jonoon?

Olen säikähtää Liliä, joka on tullut huomaamattani viereeni. 

- Mennään vaan. Ollaan ainakin sitten ajoissa, sanon sille ja yritän hymyillä, mutta hymy ei ylety silmiin asti. 

Lilin koko olemus on painunut kasaan. Se näyttää niin heiveröiseltä, että mun tekisi mieli rutistaa se syliin, mutta lasken vain hetkeksi käden sen olkapäälle.

- Pärjäätkö sä? kysyn. 

Se vain nyökkää vastaukseksi ja alkaa sitten raahata matkalaukkuaan väkijoukon keskeltä kohti jonon päätä. Seuraan sitä perässä ja katselen, miten sen olkapäät väistävät ohi mennessään lastenrattaita työntävää naista. 

Jono on sen verran pitkä, ettei ylimääräistä aikaa odottelulle juuri jää. Kerkeän käydä vielä itse pikaisesti vessassa, kun matkustajat kuulutetaan jo nousemaan koneeseen. 

Vilkuilen matkalippua ja toivon, että lento lähtisi ajallaan. Jokainen sekunti voi olla viemässä Jullea mun elämästä pois, enkä kestä ajatusta siitä, että saatamme olla jo myöhässä.