hänelle minulta #3

Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa.

Koko päivän olin ajatellut sinua. Kuvitellut sen tilanteen, kun katseemme kohtaisivat monen kuukauden jälkeen. En jaksanut, enkä pystynyt keskittymään opetukseen. Lopulta tunsin silmien kostuvan. Satutti ajatus, ettemme ehkä näkisikään. Vein sammuneen puhelimen laturiin. Sinulta oli tullut viesti. Et voi edes ymmärtää, kuinka suuri helpotuksen aalto vyöryi ylitseni.

Näin sinut illalla. Taivas oli tumma. Muutama tähti näkyi puiden keskeltä. Katselin liekkejä, jotka valaisivat nuotion ympärillä istuvia ihmisiä. Ja vaikka sillä hetkellä tunsin olevani onnellinen, jokin musersi minua sisältäpäin. 

Minä yritin unohtaa sinut. Ihan oikeasti yritin. Mutta vaikka tein niin, en päässyt sinua pakoon. Heräsin aamuisin unista, joissa sinä olit ollut. Ehkä muistutit minulle jostain, mihin en ollut enää hetkeen uskonut.

Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.

Niin pysyvät nämä kolme: usko, toivo, rakkaus. Mutta suurin niistä on rakkaus.

hänelle minulta #2

Jos olisin tiennyt tulevani siihen pisteeseen, olisin ottanut askeleen taaksepäin ja aloittanut kaiken uudelleen eri tavalla. Rakastanut vähemmän.

Itketti. Olisin halunnut kyetä olemaan ajattelematta. Niin kipeää se teki. Ensin kuvitella sinut elämääni ja sen jälkeen havahtua todellisuuteen. Ehkä meitä ei oltu tarkoitettu toisillemme. 

Pelkäsin sinun jonain päivänä vain katoavan sanomatta sanaakaan. Saatoin olla liian raskas taakka kantaa. Minä ja murheeni, jotka hajottivat kyynelkanavani ja musersivat minut kylpyhuoneen lattialle, jossa annoin kaiken tulla ulos. Asiat, joita en ollut osannut käsitellä. Ja tunteet, jotka saivat minut haukkomaan happea, kun tuntui, etten enää kyennyt hengittämään.

Kuitenkin hän sai sisälläni aikaan perhosparven laittaessaan viestiä ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin tai luvatessaan seistä rinnallani, vaikka olisin kuinka rikki. Halusin luottaa häneen. Mutten voinut tehdä sitäkään. Koska suurin peloistani oli menneisyys. Ihmiset, jotka olivat rikkoneet luottamukseni ja jättäneet minut yksin. Ja minä pakenin omaa pelkoani. Oli helpompi jättää toinen kuin tulla jätetyksi. Ja niin rikoin lupaukseni kolmannen kerran.

Siinä sinä kuitenkin olit. Sinä ja sinun silmäsi, jotka katsoivat minua kysyvästi. Sanoin, että minulla meni hyvin. En tiedä uskoitko, mutta sillä hetkellä olin rehellinen. Aina ollessani lähelläsi, tunsin turvan, joka sai minut luottamaan tulevaisuuteen. Ja minä hymyilin. Sinulle ja kasvoillesi, jotka vastasivat hymyyni. 

Ehkä tulee aika opetella rakastamaan. Aika, jolloin täytyy uskaltaa luottaa ja ylittää omat pelkonsa. Ehkä sinä olet se muuri, joka saa minut pysymään kasassa, kun tuntuu, että kaikki ympärilläni rapistuu ja olen hajota oman mieleni mustuuteen.

hänelle minulta #1

En ollut päässyt yli vielä edellisestä suhteesta. Katsellessani sinisiä silmiäsi, hukuin välillä menneisyyteen, joka palasi mieleeni utuisina muistoina, joissa minä hymyilin ja hän näytti onnelliselta.

Hän jatkoi omaa elämäänsä maapallon toisella puolella. Ja minä omaani sen toisella. Vakuuttelin itselleni, että kaikki oli ohi ja että häntä ei ollut enää olemassa minulle. Olihan hän vain jättänyt jälkeensä haavoja sydämeeni, joka oli edelleen rikki, vaikka ajattelin sen jo eheytyneen.

Minä näin sinua muutamia kertoja. Keskustelimme tulevaisuudesta ja parisuhteesta, mutta silti kumpikaan ei halunnut sanoa ääneen sitä, mitä välillämme oli. Ja minä ajattelin kykeneväni odottamaan sitä oikeaa hetkeä, joka tulisi lopulta.

Sitten sinä lähdit pois ja minä kamppailin sydänsurujeni kanssa. Lakkasin syömästä ja nukkumasta. Menetin sen pienen kipinän, joka oli pitänyt minut kiinni elämässä. En halunnut kuolla, mutten olisi aina jaksanut elää. Jouduin pakottamaan itseni aamuisin ylös sängystä, kun aurinko oli jo laskenut ja ulkona oli pimeää. 

Olin onneton. Toisina päivinä itkin. Toisina vihasin sinua. Tai halusin vihata, mutta oikeasti en pystynyt siihenkään. Ethän ollut tehnyt väärin minua kohtaan. Ja kaiken aikaa sisälläni kyti rakkaus, joka pakotti minut jälleen syömään ja elämään. 

Päätin, että eläisin itseäni varten. Ja että oppisin rakastamaan itseäni, jotta olisin valmis, kun sinäkin viimein olisit. Ja vaikka ajattelin, ettei häntä enää ollut olemassa minulle, hän oli kaiken aikaa. 

Ja niin minä päätin kirjoittaa niin kauan hänestä, että lopulta en enää jaksaisi. Ja viimein unohtaisin hänet lopullisesti. Unohtaisin tarinamme, joka alkoi tuikkivan tähtitaivaan alla. Ja unohtaisin tähdet, joista tuli osa meitä. Osa tätä tarinaa, jonka olisi pitänyt jo päättyä.

sinulle minulta #4

Siinä yönä unohdin lupaukseni -älä enää ikinä rakastu uudelleen. Sillä minä rakastuin sinuun. Se oli tyhmintä, mitä olin tehnyt hetkeen. Rakastaa sydämellä, joka oli rikki. Eivätkä mitkään sanasi voineet korjata sitä. 

Kaikki päättyi. Tai niin minä kuvittelin. Loin mielessäni maailman, jossa sinua ei ollut ja silti kuiskasin iltaisin toiveen, että sinulla olisi kaikki hyvin ja olisit onnellinen. Jatkoin elämää ilman sinua, mutta silti sinun kanssasi.

Minä rakastuin häneen. Ajattelin sen muuttavan menneen. Olinhan viimein onnellinen ja sinä olit kadonnut mielestäni. Ja jälleen kerran huomasin olevani väärässä.

Kuvittele särkynyt maljakko, jonka sirpaleet on yhdistetty pikaliimalla. Kaikki tapahtui aivan liian nopeasti. En ollut valmis, etkä sinäkään tainnut olla. Minä yritin unohtaa. Sinä opettelit vasta rakastamaan itseäsi. Siinä oli kaksi, jotka eivät voineet tulla yhdeksi.

Minä rakastin häntä. Se tuntui oikealta ja juuri siltä kuin olin ajatellut. Hän sai minut hymyilemään ja rakastamaan itseään vielä enemmän. Ja minä ajattelin, ettei sydämeni menisi enää ikinä rikki. Mutta siinä minä olin väärässä.

Ja minä rakastuin. 

Elämä meni eteenpäin. Ei ollut enää minä ja hän. Minusta ja hänestä oli viimein tullut me. Kaksi oli tullut yhdeksi. Niin minä ajattelin. Mutta lopulta kaikki on katoavaista. Yhdestä tulee jälleen kaksi.

sinulle minulta #3

Satutti kaiken lopullisuus. Olisinhan halunnut vain olla rakastettu ja rakastaa. Mutta miten voi rakastaa särkyneen ehjäksi. Se oli sula mahdottomuus ja me molemmat tiesimme sen hyvin.

Koko vuoden minä ajattelin sinua. Haaveilin. Itkin. Haaveilin lisää. Mielessäni näin vain sinut. En ketään muuta, vaikka kuinka yritin uskotella itselleni päässeeni yli sinusta. Sinä kummittelit mielessäni, enkä päässyt pakoon ajatusta, joka oli pesiytynyt mieleeni.

Palasin takaisin vuoden jälkeen. Pelkäsin tuntevani jotain sinua kohtaan. Toisaalta pelkäsin, etten tuntisi mitään. Enkä minä vieläkään tiennyt, mitä sinä ajattelit. Olitko jo unohtanut, mitä on rakkaus.

Minä lähetin sinulle viestin ja sinä tulit luokseni. Minä kerroin. Sinä kuuntelit. Kerroin tunteistani sinua kohtaan. Kerroin ajatelleeni sinua usein. Olit hetken hiljaa. Ja minä pelästyin. Ajattelin kaiken olevan ohi. Sitten sinä avasit suusi. Olit miettinyt minua jokaisena päivänä lähtöni jälkeen. Yrittänyt unohtaa kuitenkaan siinä onnistumatta. 

Ja me rakastuimme uudelleen tuikkivan tähtitaivaan alla. Ja minä unohdin pelätä. Unohdin, ettei särkynyttä voi rakastaa ehjäksi.