Julie heräsi kylmän hien valuessa pitkin selkää. Hän oli nähnyt painajaista. Siinä mies oli liikkunut ulkona pyssy kädessä. Päässyt sitten jotenkin kummallisesti sisälle. Julie oli mennyt piiloon ullakolle. Tyyppi oli kävellyt aivan vierestä. Hän oli yrittänyt hengittää äänettömästi, vaikka portaiden kiipeäminen oli saanut hänet hengästymään. Sitten mies oli kuitenkin kurkistanut verhojen taakse, ja Julie oli katsonut kasvoja pelon sekaisin tuntein. Hän ei ollut koskaan nähnyt mitään yhtä kamalaa. Toinen puoli oli vereslihalla. Silmä näytti omituiselta. Ihan kuin se olisi pullistunut päästä ulos. Julie oli kirkunut ja herännyt sitten omaan huutoonsa.
Taivaalta satoi lunta. Tuuli oli voimistunut yön aikana. Lumihiutaleet kieppuivat vimmatusti. Käveleminen oli raskasta. Julie meni väkisellä eteenpäin. Ei voinut luovuttaa kesken matkan. Ei vain voinut. Mä en tajua enää mistään mitään. Kaikki asiat menee vaan semmoseksi sekamelskaksi, jolla ei oo päätä eikä häntää. Mä en tajua miten mä jaksan ens vuonna. Ku ei se amiksen ala kiinnosta mua mitenkään erityisesti, mut se on oikeestaan ainoa vaihtoehto, mitä kautta mä voin päästä siihen ammattiin, mikä mua oikeesti kiinnostaa. Lukioon mä en mee. Sen mä päätin jo puoli vuotta sitten. En vaan jaksa. En sitä stressin määrää. En niitä koeviikkoja ja oppitunteja, joilla en tajua mistään mitään.
Ilta tuli. Ulkona oli sää tyyntynyt. Taivaalla ei näkynyt yhtäkään pilveä. Julie pesi hampaat. Meni huoneeseensa ja sammutti oven vierestä valot. Sitten tuli paniikki. Samanlainen, kuin aina pienenä. Mielikuvitus pääsi liian nopeasti valloilleen. Mitä jos se painajaisissa ollut mies olisikin elävä ja makaisi tuolla sängyn alla. Mitä jos..
Julie napsautti valot päälle. Kurkisti sängyn alle, ja huokaisi helpotuksesta. Ei mitään. Onneksi. Vaikka en mä tavallaan uskonutkaan, että siellä ois oikeesti joku. Valot sammuivat. Hän istui sängylle ja veti peiton päälleen. Kuunteli pelkkää hiljaisuutta ja katseli taivaalla tuikkivia tähtiä. Oli pakko nousta vielä ylös. Laittaa sälekaihtimet kiinni. Julie oli liiankin usein nähnyt painajaista, jossa hän oli nukkunut ja herätessään katsonut ikkunaan, jossa oli näkynyt kasvot.
Maatessaan taas sängyssä, hän sulki silmänsä. Uni ei tullut. Ei, vaikka aikaa kului. Vaikka tunnit seurasivat hitaasti toisiaan. Ajatuksia pyöri päässä, ja niitä oli liikaa.
Jossain vaiheessa aamuyötä Julie nukahti.
Aamuaurinko paistoi huoneeseen sälekaihtimien välistä. Julie heräsi. Pää tuntui raskaalta. Hän oli nukkunut liian vähän. Väsytti vieläkin, mutta hän ei pystynyt nukahtamaan. Oli heikko olo. Kädet tärisivät. Jalat eivät tuntuneet kantavan. Peilistä tuijottivat kalpeat kasvot. Otsa tuntui kuumalta. Miks mää oon aina sairas lomalla. Äiti sano joskus, että tunnollinen oppilas ei sairasta koskaan kouluaikana. Ehkä mä sit oon sellanen, vaikka en välttämättä haluais olla. En jaksais, mutta mä tuntisin itteni epäonnistujaksi, jos olisin alisuoriutuja. Se satuttais. Liikaa.
Teksti on fiktiivinen!
:) ❤
VastaaPoista