en jaksa

Läppä lentää. Muut nauraa ja mä seison vähän siinä ryhmän ulkopuolella. Mua ei oo fyysisesti ajettu ulkopuolelle, mutta henkisesti. Mä en kuulu tähän porukkaan. En oo koskaan kuulunutkaan.
      Sitten tulee paha olo. Tunnen miten se möykky alkaa kasvattaa mustuutta mun ympärille. Silmissä sumenee, ja mä lähen vetää. Mä tiiän jo ennen lähtemistä, et kukaan ei lähe perään. Miks lähtis. Ei ne välitä. Ei ne huomaa, tai sitten ne ei ees halua huomata.

Aulassa on porukkaa. Hymyjä näkee joka puolella. Osa nauraa. Se satuttaa. Miks mä en voi olla samanlainen, ku muut. Paska mä oon. Oon aina ollut. Ryven itsesäälissä, ja väitän pokkana muille, et kaikki menee hyvin.

Joku laittaa mulle wapissa viestiä. En jaksais vastata, mut pakko, ettei ihmiset ala luulla mitään. Mä toivon, et joku näkis mun suojakuoren läpi, mutta mä pelkään liikaa sitä, et satutan muita, ja siks mun on pakko vastata.

Viikonloppuna mietin, mitä tekis. Näkiskö jotain kaveria. En jaksa. En jaksa alkaa kyselemään ja sopimaan. Ei se kuitenkaan onnistuis. Epäonnistumiset satuttaa. Se, et oon eka ollu onnellisena lähössä, mutta sit on tullu joku este sille, et en oo voinutkaan lähtee.

Seison puntarilla. Katon vaakaa, ja tunnen miten päässä heittää. Läski. Ei tää tästä mikskään muutu. Illalla mietin, miten mun pitäis alkaa liikkumaan säännöllisesti ja syömään terveellisesti. Alottaa ehkä herkkulakko. Mut ei.. En mä jaksa. En jaksa mitään. Paska, mä hoen mielessäni. Pyörin sängyssä ja yritän nukahtaa, mut siitä ei tuu mitään. Mä muutan mun elämän huomenna paremmaksi, lupaan itelleni. Lopulta nukahan.

Aamulla unohan illalla tekemäni lupauksen. Makaan peiton alla puoleen päivään, ja katon lopulta kännykästä paljo kello on. Niin paljo, et vaikka päivä ei oo vielä pitkällä, ni on sellanen olo, et ei jaksa tehä mitään. En jaksa tätä päivää. En jaksa lukion kokeita, jotka pyörii vähän väliä mielessä. Jotka stressaa, ja ei anna illallakaan rauhaa. Stressaan niin helposti. Otan liikaa paineita kaikesta, enkä osaa enää ottaa rennosti missään.

Tyhjä olo päässä. Haluaisin purkaa sitä johonkin, mutta annan olla. Paskat. Tästä ei tuu mitään. Kuuntelen miten toisessa päässä taloa katotaan jäkispeliä. Miten selostaja huutaa, ku suomi saa maalin. Mä en jaksa välittää. Siitäkään. Ennen mä katoin kaikki suomen pelit. Jännitin niin, et sydän hyppi miten sattuu ja pulssi näytti hurjia lukemia. Nyt mua ei kiinnosta. Se mikä mua jaksaa kiinnostaa, on uni. Tekis mieli mennä koko ajan nukkumaan. Nukkuu se väsymys pois. Väsymys, jonka mä nettilinkkien mukaan kuvittelen itelleni. Pitäis jaksaa nousta. Pukee vaikka lenkkikamppeet päälle ja lähtä urheilemaan. Sillon kuulemma piristyis. Mut mä pyöriskelen vaan sängyssä. Painan pään tyynyyn ja nukahan.


teksti on fiktiivinen!