elän

Pelkään.

Haluaisin olla rehellinen ja kertoa asioita, mutta mitä enemmän kerron, sitä enemmän ahistaa. Ja sitä vahvemmaksi tulee se tunne, että lopulta jään vain yksin.

Kukaan ei kysy, onko maailma musta epäoikeudenmukainen.

Hukassa. Voiko ees olla enempää hukassa. Itkettää. Kukaan ei pysty auttamaan. En osaa edes itse auttaa itteeni. 


Tuntuu, ettei nuo ole mun ajatuksia, ja silti ne on.
Välillä ahdistaa kaikki. Välillä oon niin onnellinen ja iloinen. Kaikista ihaninta on kuitenkin se, etten mä ole enää sumussa, pohjalla.

Elämässä on paljon hyvää ja kaunista, mutta monesti ne asiat jäävät muiden pimentoon. Unohtuvat.

-Me eletään vain kerran. Otetaan siitä kaikki ilo irti.

Mä haluaisin osata löytää jotain positiivista niinä huonoinakin päivinä. Että voisin sanoa mun elämässä kaiken olevan hyvin. Että mä olen kiitollinen, kaikesta.

Terveys. Välillä puhuttelee, miten joidenkin ihmisten terveys on hetkessä pettänyt. Osa on käynyt lähellä kuolemaakin. Mä valitan, että jalkaan sattuu, ja silti sillä samalla hetkellä mulla on oikeasti kaikki hyvin.

Pystyn juoksemaan lujaa. Unohtamaan fyysisellä tavalla henkisen. Juoksen ja olen vain. Ilman kipua. Ilman raskaita ajatuksia, jotka varjostavat elämää.

Elän ja hengitän.