lauantai 18. elokuuta 2018

syksyn tunnelmia

Luokan edessä odottaa porukkaa. Kysyn niiltä jotain, jonka jälkeen ne alkaa kuiskia toisilleen. Sama tunne, jonka koin ihan liian monta kertaa yläasteella, tulee jostain. Paniikin alkuoireet. Ajattelen, etten jaksa välittää. Alentukoon toiset siihen. Mä en luovuttais, kun olin päässyt jo näin pitkälle. Eihän ne edes tunteneet mua. Ihan sama mitä ne puhuis, niin se ei todennäköisesti pitäis paikkaansa.

Istun ruokailussa yksin pitkän pöydän päässä. Tiedän, että jos antaisin mun ajatusten vaikuttaa mun tekoihin, niin jättäisin syömättä ja painuisin pois ruokalasta. Pois katseiden alta. Pois niiden kaikkien tuntemattomien luota. Kävelisin pyörälle, antaisin kyynelten valua poskia pitkin. Polkisin kämpälle, enkä seuraavana päivänä tulisi enää kouluun.

En anna ajatuksille valtaa. Kuvittelen, että kaikki on ihan hyvin. Että vaikka olen yksin, niin se on ihan okei. Saan syötyä ja palautettua astiat. Kävelen takaisin aulaan ja istun penkille odottamaan tunnin alkua.

Joka päivä ylitän itseni. Tulen kouluun, suoritan oppitunnit, välitunnit ja ruokailun läpi. Kämpällä huokaisen helpotuksesta. Jollain tasolla olen ylpeä itsestäni. Olen vahvempi kuin ennen. Se jo itsessään on saavutus minulle. 


Mun luokka vaihtu toisena koulupäivänä. Oppitunnit siirty kilsan päässä olevaan toiseen koulurakennukseen ja kaikki mun kaverit jäi eri kouluun. Mun ensimmäinen viikko uudella luokalla oli about tuollaista, mitä tuossa ylempänä kerroin. 

Pikkuhiljaa oon alkanut viihtymään. Oon myös jaksanut paremmin, ku öisin on saanu nukuttua ja koulussakaan ei oo tarvinnu tuijottaa koko ajan vaan kelloa, et millon pääsis pois.

Kaipaan edellistä luokkaa, ihmisiä sieltä. Olin tällä viikolla yhen äidinkielen tunnin niiden mukana ja ai että. Sitä naurun määrää. Meidän piti pitää luokalle puheita ja eihän siitä meinannu tulla mitään, kun joka toinen vaan itkunauro siellä. 

Elämä tosi jees. Syksy jees. Koulu ihan jees. Näillä mennään.

Kiinnostaako kuulumispostaukset yhtään vai jatketaanko vaan kaunokirjallisella linjalla?

10 kommenttia:

  1. Kaunokirjalliset kirjotukset on ihania, mutta tämmösiä kuulumispostauksia on kans ihan tosi ihana lukea.❤️ Eli molempia kiitos!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voishan sitä välillä kirjotella kuulumisiakin! 😊❤

      Poista
  2. Samaa mieltä; molemmanlaisia postauksia😍 tsemppiä Mattis!!

    VastaaPoista
  3. Mäkin vastaan et molempii! Ja pakko sanoo myös, et kosketti ittiä tuo tekstin alkuosa, kokenu ehkä jotai vastaavaa aikoinaan.. tsempit❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ❤ surullista, et niin moni on joutunut tai joutuu kokemaan tuollasta

      Poista
  4. Kiinostaa kummatkin! Tsemppiä!❤

    VastaaPoista
  5. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤