maanantai 17. syyskuuta 2018

uusia tuulia?

Kiillotettua. Pintaliitoa. Huoliteltua ja täsmällistä. 

Mun elämä ei todellakaan oo sellasta. Ei vaikka toisinaan musta tuntuu, että päältäpäin se näyttää just siltä. Et mä oon itsevarma ihminen, jolla on paljon sosiaalisia kontakteja. Joka handlaa kaiken ja selviää pahimmasta. Joka osaa suunnitella ja toteuttaa ideat. Joka elää päämäärätietoisesti ja on fiksu. Ja aikuinen.

Toisinaan musta tuntuu, että mun pää hajoaa. Tekee mieli luovuttaa ja maata vaan peiton alla tekemättä mitään. Että vois hetken olla ajattelematta. Mä stressaan kaikesta ja kaikkialla. Stressaan yöunista, omasta jaksamisesta, tulevaisuudesta, mun kaverisuhteista, koulusta ja lista vois jatkua loputtomiin. Toisinaan uuvun, enkä enää vaan jaksa. Saan noustua sängystä, kun ilta alkaa jo viiletä ja ulkona on pimeää. Käyn suihkussa ja samalla kyyneleet valuu poskia pitkin. Teen lounasta, kun pitäis olla jo päivällinen syötynä. 

Oon jo pitkään ajatellu, että mun elämä on yhtä sekamelskaa täällä missä asun. Että vaikka on ystäviä, niin tunnen enemmän yksinäisyyttä kuin aikoihin. Koen, ettei musta välitetä. Etten kuulu oikein minnekään. Että ihan sama missä ja kenen kanssa olen, olo on irtonainen. Vaikka välitän mun ystävistä ihan äärettömän paljon, tuntuu, että nyt kaipaan jotain uutta. Uusia ihmisiä, uutta ympäristöä. Ehkä maiseman vaihdos tekis mulle hyvää.

Oon miettinyt vakavissani muuttoa etelään. Aivan uuteen ympäristöön, missä kuitenkin asuis monta mulle tosi tärkeää ihmistä, ettei mun tarvis olla yksin. Pelottaa ajatus uudesta alusta. Toisaalta haluaisin sitä maailman eniten.

Mun pitäis soittaa puheluita. Koittaa hankkia työpaikka. Säätää vielä puuttuvat kurssit koulun kanssa. Ehkä muuttaa. Ja vaikka se kaikki tuntuu oikealta ja paremmalta kuin tämän hetkinen, on vaikea aloittaa. Ehkä pelkään liikaa. Pelkään, että väsyn, enkä enää jaksa. Pelkään, etten riitä sellaisena kuin olen. Pelkään, että elämältä putoaa pohja.

Mutta yritän. Juttelen tuntemattomille. Puhun englantia pitkästä aikaa puhelimessa. Hoidan koulujuttuja pois alta. Etsin työpaikkoja. Ja siinä samalla koitan elää ja tehdä asioita, jotka tekevät mut onnelliseksi.

10 kommenttia:

  1. Mulle eräs läheinen ihminen kerran sanoi kun murehdin ääneen, et "tällä päivällä on omat murheensa ja huomisella omansa" voi ku oppis elämään hetkessä. jotenki tuo ajatus on kuitenki joskus katkassut ne murehdinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tosi hyvä ajatus ! Sitä harvoin muistaa ajatella noin.

      Poista
  2. Moniin kohtiin voin samaistua. Tsemppiä!!:) t.kova stressaaja

    VastaaPoista
  3. Paljon tsemppiä kaikkeen! Varmasti kaikki järjestyy, muutit tai et😌👌

    VastaaPoista
  4. Voin samaistua moniin kohtiin ja moniin muihinki sun teksteihin. Sun kirjottamia tekstejä on mukava lukea ja ne on aivan ihania❣️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Helpottavaa kuulla, etten oo ainoa, joka kokee näin. Kiitos paljon! ❤

      Poista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤