lähellä sinua #2

Elin muuttolaatikoiden keskellä kaksi viimeistä viikkoa. Pakkasin sitä mukaa kuin kerkesin. Tuukasta ei ollut kuulunut mitään. Toisaalta en ihmetellyt ollenkaan. Se ilta oli varmasti ollut vain hyväntahtoinen teko, jota voisi muistella, jos törmäisi joskus parin vuoden kuluttua kaupungilla. Yritin päästää irti omista mielikuvistani ja rauhoittaa kiihtyneitä sydämenlyöntejäni, kun kävelin lumen alta paljastuneilla kaduilla ja ohitin ihmisiä, jotka muistuttivat etäisesti Tuukkaa. Ruokahalu hävisi kuin seinään ja jouduin pakottamaan itseni juomaan iltaisin vähintään lasillisen smoothieta. Koko olemukseni riutui huomaamattani ja ymmärrys todellisuudesta palasi mieleeni vasta kun kämppäkaverini Milja huomautti siitä minulle tiskatessamme päivälliseltä jääneitä astioita.

-Ootko sä kipeänä?

-En. Mistä sä sellaista päättelit? kysyin yllättyneenä.

-Sä et syö nykyisin juuri mitään. Ja olet sä laihtunutkin. Oletko sä katsonut itseäs peilistä lainkaan vai missä sumuverhossa sä kuljet?

Kolautin lautasen altaan pohjalle ja pyyhkäisin kastuneet käteni housuihin. Menin eteisen peilin eteen ja irvistin peilikuvalle, joka näytti kaikelta muulta paitsi minulta. En ollut tunnistaa itseäni kuvasta.

-Olen mä ehkä vähän muuttunut, sanoin, kun palasin keittiöön.

Milja katseli mua aidosti huolestuneena. Mun olisi pitänyt olla kiitollinen siitä, että se huolehti, mutta jokin sisimmässäni sai minut kieltämään totuuden.

-Mutta se johtuu varmaan siitä, et mä olen alkanut juoksemaan. Ylimääräiset kilot karisee pois.

-Ei sulla ole mitään ylimääräisiä kiloja. Jos sulta putoaa vielä vähänkin painoa niin susta tulee ihan luuranko. Sä olet muutenkin niin laiha.

Milja oli korottanut ääntään ja huomatessaan sen itsekin, hän hiljeni.

-Hyväähän mä vaan tarkoitan, se sanoi vielä ja jatkoi tiskaamista.

Isä parkkeerasi pakettiauton pienen omakotitalon eteen. Autoin häntä purkamaan auton ja kantamaan painavat pahvilaatikot olohuoneeseen. Sitten keitin kahvia ja istuin isän kanssa pöydän ääreen ja katselin ikkunasta avautuvaa maisemaa. Kuopio oli kaunis kaupunki. Oli aina ollutkin. Sydämeni oli lapsesta saakka tiennyt, että joku päivä vielä palaisin jäädäkseni. Ja siinä minä nyt olin. Uudessa kodissani. Aloittamassa alusta. 

Halasin isää hyvästiksi ja vilkutin niin kauan, että auto hävisi näkyvistä. Sen jälkeen olin omillani.

-Mistähän sitä aloittaisi? huomasin puhelevani itselleni.

Aloittaisin vaikka kierroksesta naapuruston ympäri. Tavaroiden purkaminen ja kasaaminen ei houkutellut lainkaan. Olin hyvä välttelemään velvollisuuksia ja toimimaan intuition mukaan. Miljan sanoin -Elämään hetkessä.

Myöhemmin samana iltana makasin uudenkarhealla sohvallani ja selailin instagramia. Huomasin kiinnittäväni katseeni kuvaan iltakylästä, jonne oli mennyt paljon tuttuja kasvoja. Sitä yhtä ei kuitenkaan näkynyt. Tunsin oloni samaan aikaan pettyneeksi ja surulliseksi. Ehkä Tuukka kulki nykyään eri porukassa. Tai ehkäpä hän vietti laatuaikaa tyttöystävänsä kanssa. Jälkimmäinen vaihtoehto sai aikaan kateuden pistoksen sydämessäni. Mikä siinä oli, että en kyennyt olemaan ajattelematta häntä. Näin mielessäni kuvan kahdesta ihmisestä, jotka pitelivät toisiaan kädestä kiinni ja hymyilivät kameralle. Näky teki kipeää, mutta ajattelin, että oli parempi tuntea kipua kuin sydäntä raastavaa ikävän tunnetta, joka oli pesiytynyt sisälleni, eikä millään halunnut lähteä pois. Jostakin syystä mieleeni palasi se hetki, kun olin viettänyt viimeistä iltaa Oulussa läheisimpien ystävieni kanssa ja he olivat laulaneet minulle.

On laiva valmiina lähtöön 

se kaukomaille käy 

missä taivaalla illan tullen 

ei pohjan tähteä näy.

Kun nousee purjeet purren 

ja köydet irrotetaan 

käymme ystävä armas surren 

sua jäämme me kaipailemaan. 

Me tiedämme että sä lähdet 

vain koska muuta et voi 

ja me toivomme että nyt sulle 

pian taas laulu onnesta soi.

Me kanssasi riemuita saimme 

ja katsella maailmaa 

monta ihmettä näytit sä meille 

jotka nyt meitä lohduttaa saa.

Ja jollet sä luoksemme tulla 

vois milloinkaan uudestaan 

niin kuitenkin sydämissämme 

sua vain aina muistellaan.