perjantai 22. toukokuuta 2020

varjele kaikelta pahalta #21

Kapeat sormet puristavat peitonreunaa tiukasti. Siirrän jakkaran isän sängyn viereen ja tartun käteen, joka on lämmin. Silmät ovat painuneet kiinni. Keho nousee ja laskee hengityksen tahtiin.
    Silitän hiljaa isän käden rosoista pintaa. Vuodet ovat jättäneet jälkensä. Jokainen takana oleva päivä on eletty nuiden käsien kautta. Isä on ollut aina kova tekemään töitä, ja olenkin usein ajatellut, että kun isästä aika jättäisi, se lähtisi varmaan saappaat jalassa.
    Tiedän, ettei isä herää vielä pitkään aikaan. Käytävällä vastaan tullut hoitaja oli sanonut, että isä on nyt kovissa lääkkeissä. Että on tärkeää, että se saa nyt levättyä.
    En ole ikinä nukkunut kotona ilman isää. Enkä siksi tiedä, miten tulen pärjäämään. Kukaan ei osaa sanoa, milloin isä pääsee kotiin. Ja vaikka en haluaisikaan sanoa sitä ääneen, on sekin mahdollisuus, ettei isä enää ikinä palaa.
    Kyyneleet kastelevat paidankauluksen. Päästän hetkellisesti kädestä irti ja nousen hakemaan käsipaperia, johon pyyhin kasvoni.
    Isä älä jätä mua.
    Katson piuhoja, jotka kulkevat sängyn laitaa pitkin. Miten monta johtoa tarvitaan pitämään yksi ihminen hengissä.
    En haluaisi ajatella, miten paljon isällä on varmasti ollut kipuja ennen tätä. Isä on kerta sellainen ihminen, joka ei ikinä valita mistään.
    Voi kun se olisi edes sanonut jotain.
    Istun vielä hetkeksi isän lähelle ja yritän saada iskostettua ne kasvot niin tarkkaan mieleeni, etten vain ikinä unohtaisi, miltä ne näyttävät.
    Muistan äidin sanoneen, että näytin sen mielestä enemmän isältä kuin siltä. Ja kuulemma meissä on myös jotain samaa jääräpäisyyttä. Emme kuulemma luovuta helposti. Enkä voi kun rukoilla, että se sama taivaan Isä, johon Matias uskoo, varjelisi myös isää. Varjelisi kaikelta pahalta. 

2 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤