Yhdessä

Lukitsin oven ja juoksin autotien reunaan. Istuin penkille ja odotin. Pian autonvalot välkkyivät mutkan takaa ja silloin nousin seisomaan. Auto pysähtyi eteeni ja avasin etuoven. Istuin penkille ja tuijotin vain eteeni. "Minne matka?" miehen ääni kysyi. "Eteenpäin", vastasin ääni täristen. Mies tarttui käteeni ja tunsin tutun tuoksun. "Mirja. Sää et lähe yksin. Jos sä lähet jonnekin, niin mä tuun mukaan." Käänsin pääni ja tuijotin suoraan Elielin kasvoihin. Painoin pääni hänen rintaansa vasten ja itkin. Olo oli niin helpottunut, että sitä ei voinut sanoin kuvailla.

Katosit silloin yöllä ja jätit minut yksin ovelle seisomaan.

Odotin monia päiviä, pitkiä viikkojakin.

Lopulta päätin lähteä ja lukitsin taloni ovet. 

Olisin karannut pohjoiseen.

Hyppäsin autoon ja tajusin, että sinä istuit jo siellä.

Silloin minä tiesin, että sinä et enää koskaan lähtisi, ainakaan ilman minua.

Yhdessä jatkoimme matkaa, takaisin kotiin.

Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin.