Itki hiljaa lapsi huoneessaan. Pelkäsi pimeää. Pelkäsi ääniä ikkunan takana. Rutisti pehmolelua itseään vasten ja sulki silmänsä. Antoi kyynelten valua hiljalleen ja yritti ajatella onnellisia asioita. Muisti isoveljen sanat, kun tämä oli lähtenyt ovesta viimeisen kerran: "Älä anna periksi." Eikä hän antanut. Hän taisteli loppuun saakka. Oli vahva, vaikka sisimmältään tunsi olevansa heikko. Hän ei luovuttanut koskaan. Ei uskonut epäonnistuvansa. Hän pysyi rohkeana ja käveli ylpeyttä tuntien perille.
Toinen lapsi hymyilee ennen nukahtamistaan. Hän muistaa äitinsä sanat, kun tämä peitteli hänet ensimmäistä kertaa vuoteeseensa: "Sinä olet vahva." Hän oli vahva sisimmältään, mutta heikko päältä. Hän ei taistellut koskaan, koska ajatteli pääsevänsä perille. Hän käveli heikoin askelin ja uupui lopulta. Hän ei päässyt perille koskaan, sillä luovutti kesken matkan.
Toinen heikko. Toinen vahva. Molemmilla sama matka. Ei silti päässyt vahva perille, vaikka uskoi niin. Heikkokin voi päästä perille, jos ei vain luovuta.
Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤