Tuntui siltä, kuin sydän olisi pysähtynyt. Minua pelotti. Huusin ja tunsin paniikin jylläävän sisälläni yhä vain pahemmin ja pahemmin. Pelkäsin kuolemaa. Pelkäsin sitä niin paljon, että oli vaikea hengittää. Tunsin kyyneleiden valuvan poskillani. Huusin vain lujempaa. Käsi tarttui minun käteeni. Ääni kuiskasi korvaani rauhallisesti ja kevyesti sanoja: "Hengitä. Hengitä." Yritin rauhoittua, mutta se oli vaikeaa. Pelkäsin yhä vain ja jalkani eivät millään meinanneet kannatella enää minua pystyssä. Toinen käsi tuki minua selästä. Toinen silitti varovasti olkapäätäni. Rauhoittavat sanat: "Kaikki on hyvin." Mutta minusta tuntui siltä, että ei ollut. Yhä vain uudet ja uudet kyyneleet valuivat poskiani pitkin. Tärisin ja minua pyörrytti. "Minä kuolen", kuiskasin, sillä ääntä ei enää meinannut kuulua. käsi rauhoitti ja ääni sanoi lempeästi: "Tämä menee ohi ihan hujauksessa. Koita kestää." Minä painoin ajatuksen mieleeni ja yritin rauhoittua. Yksi henkäys sisään ja yksi ulos. Kehoni alkoi rauhoittua henkäys henkäykseltä. Oli yhä vain helpompi hengittää ja jalat kantoivat taas. "Se todella meni ohi", sanoin hämmentyneenä. "Tottakai se meni. Sinä olet selvinnyt pahemmistakin tilanteista. Muistathan, että olet selviytyjä", ääni sanoi ja tunsin silmieni painuvan kiinni. Vajosin pimeään kuiluun. Sumuun, joka sai minut muistamaan menneet.
Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤