varjele kaikelta pahalta #9

Paluumatkalla alkaa sataa. Vesi ryöpsähtelee pitkin tuulilasia ja paiskaantuu voimalla maahan. Auto meinaa lähteä muutamaan otteeseen vesiliirtoon, mutta Matias saa ohjattua varmoin ottein meidät pahimpien kohtien ohitse.

    - Mikä koiranilma.

    Tutkailen Matiaksen ilmettä. Mun on jotenkin vaikea kuvitella sitä vihaisena. Sen kasvot kun ovat aina niin levollisen näköiset.

    Joskus kauan sitten sisälläni oli ollut sama rauha. Kun ei vielä ollut ollut pelkoa huomisesta. Tai elämästä muutenkaan. Kun oli jaksanut luottaa johdatukseen, ja siihen, että joku varjelisi vaikeidenkin hetkien ylitse. 

    - Mitä mietit? Matiaksen ääni on lempeä. 

    En tiedä mitä vastaisin. En ole varma haluanko avata syvimpiä ajatuksiani juuri nyt. Kun kipu viiltää syvemmälle kuin koskaan ennen. 

    - Ei sun tarvitse sanoa, jos se on jotakin henkilökohtaista. Kyllä mä ymmärrän. 

    Mitenköhän Matias reagoisi, jos se tietäisi kuka mä oikeasti olen. Ehkä mä olen sen mielestä tuhoon tuomittu. 

    - Tuntuuko susta koskaan pahalta Jullen puolesta? kysyn lopulta hiljaa. 

    En tiedä, onko se liian arka aihe ottaa esille. Mutta jostain syystä haluan tietää. 

    Matias vilkaisee minua. Sen silmissä kimmeltää. 

    - Onhan se ihan äärettömän raskasta elää, kun edes miettii sitä, miten erilaiset arvot toisella on. Kun toivois kaikille muillekin pelkästään hyvää. Mutta kun usko on henkilökohtainen. En voi mennä uskomaan Jullen, enkä kenenkään muunkaan puolesta. Onneksi aina voi rukoilla ja taivaan Isä on luvannut kuulla kaikki pyynnöt. Eikä sitä koskaan tiedä, jos sydän avautuu kuulemaan ja löytyykin halu olla uskomassa. 

    Hetkeen en pysty sanomaan sanaakaan. Yritän vain sulatella kuulemaani, ja huomaan kysyväni itseltäni, surisikohan Matias koskaan minun vuokseni. 

    - Lohduttavaa on kuitenkin se, ettei ihmisellä ole valtaa päättää, kuka pääsee taivaaseen ja kuka ei, koska me ei pystytä näkemään kenenkään sydämen tilaa. 
    Vaivumme molemmat omiin ajatuksiimme. Ja päädyn huomaamattani miettimään, miten äärettömän paljon toivon, että Matiaksella ei ole kotipuolessa ketään, ketä se katsoisi samalla tavalla kuin mua, kun olemme kahden.