varjele kaikelta pahalta #11

Aada huomaa mun tulon keittiön ikkunasta ja tulee eteiseen vastaan. Halaan sitä ja annan nimipäivän kunniaksi ruusukimpun, jonka ostin lähtiessäni läheisestä marketista. 

    - Sä et tiedäkään, miten paljon mä rakastan kukkia, se sanoo.

    - No sittenhän ne tuli ihan oikeaan osoitteeseen.

    Hymyilen sen onnellisuudelle, mutta sisälläni tunnen pienen kateuden piston. Toisinaan mun on vaikea hyväksyä sitä, minkälaisen elämän olen saanut. Tai joutunut kestämään. Riippuu ihan miltä kantilta katsoo.

    Jere, ainakin oletan niin, kolistelee portaat alas ja ojentaa käden tervehtiäkseen. Ja ymmärrän viimeistään silloin Matiaksen kommentin siitä, miten Aada ja Jere eivät kyllä todellakaan näytä samalta. Siinä missä Aada on vaalea ja hentorakenteinen, Jere on tumma ja voimakasrakenteinen. 

    - Moi. Sä olet vissiin Lili?

    - Joo. Ja sä taidat olla Jere?

    Jere nyökkää ja häviää sitten eteiseen. Enkä voi olla ajattelematta sitä milloin Matias ilmestyy ovensuuhun. 

    - Mulla kävi pikku vahinko jäätelön kans ja sotkin mun paidan siihen. Oisko sulla ollut antaa jotain lainaan? kysyn Aadalta, joka on pistämässä cd:tä radioon.

    - No sä voit oikeestaan mennä mun huoneeseen ja kattoa sieltä vaatekaapista, mitä sä haluat. Voisin sillä välin mennä ulos laittamaan tulet kotaan. 

    Kapuan kierreportaat ylös ja käännyn käytävän päästä vasemmalle Aadan opastamasta huoneen ovesta sisään. Silmäilen hetken siistiksi viikattuja vaatepinoja ja löydän lopulta simppelin harmaan collagepaidan. 

    Saan juuri ja juuri vedettyä paidan päälleni, kun kuulen jonkun koputtavan oveen. 

    - Voi tulla!

    Olen keskittynyt ihmettelemään näkymiä ikkunasta, joten en kiinnitä huomiota tulijaan. Se joku seisahtuu muutaman metrin päästä taakseni ja pakottaa hiljaisuudellaan minut kääntymään. 

    Matiaksen silmistä heijastuu ääretön tuska ja näen niiden kostuvan. Sieluni on särkyä pelkästä näystä, enkä kykene sanomaan sanaakaan. Rikon kuitenkin välillämme olevan kuilun ottamalla muutaman askeleen sitä kohti ja kierrän käteni sen ympärilleen. 

    Tunnen Matiaksen kiihtyneet sydämenlyönnit, ja sisälläni lämpö leviää palavan tulen lailla. Enkä ole  lainkaan varma siitä, onko se hyväksi meistä kummallekaan. 

    Pitkän ajan kuluttua Aadan ja Jeren äänet ilmestyvät alakertaan. Päästän haluttomasti irti Matiaksesta ja yritän antaa sille tilaa koota itsensä. Se katsoo vielä kerran mua ja sen silmien pohjaton suru on saada sydämeni halkeamaan. Sitten se poistuu käytävään ja jättää mut yksin hämmentyneiden ajatusteni kanssa. Enkä voi olla kysymättä itseltäni, minkälaisia asioita se käy sisällään läpi.