varjele kaikelta pahalta #33

Herätyskellon kimeä ääni vinkuu makuuhuoneessa. Vilkaisen pöydällä lojuvan puhelimeni kelloa ja tiuskin mielessäni sille, ettei Julle ole muistanut laittaa herätystä pois päältä vapaapäivien ajaksi.

Hapuilen huoneen ovea samalla kun yritän totuttaa silmiäni hämärään. Kompuroin tuolin jalkaan ja olen kaataa lattianrajassa olevan kukkamaljakon kumoon, mutta Julle ei edes hievahda unissaan. 

Sentään edes yksi ihminen puhuu tässä talossa totta.

Käpertyessäni viimein paksun ja pehmoisen peiton alle, silmäluomeni tuntuvat unisilta ja raskailta.

Auringon lämpimät säteet valaisevat vedenpintaa. Jossain kauempana yksinäinen lokki kirkuu hätistellessään tunkeilijaa. Vastarannan edustalla lipuu hiljalleen purjevene. Istun laiturin päähän ja uitan kättäni vedessä. Lämmin ja leuto kesätuuli vavisuttaa puiden oksia ja tasainen aallokon pauhina hakkaa kivikkoa. Laskeudun portaita ja vedenrajan yltäessä rintakehääni, potkaisen jaloillani vauhtia ja liu'un pitkälle eteenpäin. Kauhon aallokossa. Iho menee kananlihalle, vaikka minua ei jostain syystä edes palele. Ihan kuin olisin sumussa. Äänet tuntuvat kumeilta. Ilmavirta ei tunnu edes koskettavan ihoani. Ainoastaan hiuksistani valuvat märät pisarat antavat minun ymmärtää, että olen yhä edelleen elossa. 

- Lili ethän ui liian kauas! 

Vilkaisen aurinkovarjon alla istuvaa hahmoa, joka nousee välillä kääntämään muurinpohjalettuja, jotka tirisevät iloisesti rasvassa. 

Äiti hymyilee mulle, mutta näen sen silmien ympärille muodostuneet juonteet, jotka ovat siellä aina, kun se on huolissaan jostain. 

- Siellä olisi nyt sauna lämpimänä. 

Isä kulkee polkua pitkin kantaen sylissään kuivia koivun klapeja. Tämä on niitä harvoja paikkoja, missä se osaa ottaa rennosti. Liian usein työt seuraavat sen mukana kotiin, eikä se ole osannut ottaa aikaa perheelle ja kodin yhteisille askareille. Olenkin ollut ihan pienestä asti monessa äidin apuna. Ja vaikka se ei ole ehkä ollut oikein, minusta ainakin tuntuu, etten tule olemaan peukalo keskellä kämmentä myöhemmin elämässäni, josta olen hyvin kiitollinen. 

Sekoittelen ajatuksissani teepussia kupissani samalla kun mietin, mistä syystä olen nähnyt äitini unessani ensimmäistä kertaa muutamaan vuoteen. Toisinaan tuntuu siltä, että olen unohtanut melkein kaiken. Äidin kallellaan olevat kasvot, kun se keskittyy kuuntelemaan muiden juttuja. Silmiin asti kareilevan hymyn ja pitkälle alaselkään laskeutuneet kiharat, jotka ihan yhtä vähän tahtoivat totella hiusharjaa kuin omani. Kukapa olisi uskonut, että hiuksillakin voi olla temperamenttia. 

Julle raahautuu pyyhe olkapäällään suihkuun ja toivottaa mennessään hyvät huomenet. 

En ole vielä uskaltanut kysyä, mitä mieltä Julle olisi siitä, jos olisin vielä seuraavankin yön sen luona. Valkoinen tyhjä puutalo kummittelee mielessäni vimmatusti, eikä minun tee mieli mennä sinne vieläkään. Isän kuoleman jälkeen olin siellä yhden yön, mutten kyennyt nukkumaan silmäystäkään. Ja vaikka melkein jokainen asia ja esine muistutti isästä, en kyennyt ensimmäisiin tunteihin edes itkemään. En vain voinut uskoa, ettei isä enää ollut siellä, minun luonani. 

Julle saapuu kylpyhuoneesta suihkunraikkaana. Sen perässä leijailee vahva axen tuoksu ja olen aivastaa. Vilkuilen sitä varovasti, kun se seisoskelee peilin edessä ja haroo hiuksiaan mitatakseen, miten pitkäksi ne ovat jo kasvaneet. 

- Laitat ens yöksi papiljotit niin susta tulee vielä kunnon surffipoika. Tytöt tykkää varmasti, heitän sille.

Julle katsoo mua epäilevän näköisenä. 

- Kai sä edes tiedät, mitä papiljotit on? 

- Ei, en mä sitä. Mietin vaan, et miten ihmeessä saat musta jonkun surffarin näköisen. Mä olen kaukana siitä. 

Levitän käteni ja heilutan niitä sen paljasta yläkroppaa ja hiuksia kohti. 

- Sä olet hyvässä kunnossa ja näyttäisit kauniilta niiden kiharoiden kans. Ihan ilmetty tyyppi jostain Australian hiekkarannoilta. Surffilauta vaan vielä puuttuu. 

- Kauniilta? Mitä sä höpiset? 

Jullen ilmeen perustella näyttää siltä kuin sen edessä olis mun tilalta jotain aivan muuta. 

- Niin. Joillakin on vaan sellaiset kauniit kasvonpiirteet. 

Julle tyytyy vain puhisemaan itsekseen ja pakenee sitten tilannetta menemällä huoneeseensa pukeutumaan. Jään nauramaan sen typertyneelle ilmeelle, ja toivon enemmän kuin mitään, että voisin vielä joskus jutella samalla tavalla Matiaksen kanssa.