varjele kaikelta pahalta #37

Vesinorot vaeltelevat asfalttiin painuneita rakoja pitkin. Valutan vielä kastelukannun pohjalle jääneet vedet istuttamieni kasvien ruukkuihin ja jätän sen sitten roikkumaan naulan varaan, jonka joku edellinen asukas on aikoinaan lyönyt seinään kiinni. 

Kevät oli ollut epätavallisen lämmin ja valoisa. Muuttolinnut olivat saapuneet odotettua aiemmin. Olimme Jullen ja Aadan kanssa taivaltaneet Suolammen ulkoilualueen pitkospuita pitkin lintutornille katselemaan, miten kurkiaurat olivat halkoneet taivasta. Joutsenet olivat saapuneet hetkeä myöhemmin. Auringon valo oli saanut niiden siivet kimaltelemaan kultaisina ja hetken oli näyttänyt siltä kuin parvi enkeleitä olisi räpytellyt siipiään punertuvaa taivasta vasten. 

Aada oli uskaltautunut viimein kysymään mun ja Matiaksen väleistä. Tai ennemmin siitä, ettei niitä ollut. En ollut osannut vastata kaikkiin sen kysymyksiin, mutta myöhemmin auringon jo laskiessa, olin pohtinut niitä kavutessani alas lintutornin jyrkkiä portaita. 

Mikä sai mut ajattelemaan, etten ansainnut rakkautta.

Kierrän käteni kuuman kahvikupin ympärille ja hörpin pieniä kulauksia, jotten polttaisi kieltäni. Jullen kahvinkeittimellä on tapana kuumentaa kahvi melkein juomakelvottomaksi. 

- Julle? kysyn, kun se suvaitsee viimein saapua kylpyhuoneesta.

- Kerro toki.

Asettelen hetken sanoja mielessäni. 

Monet pitkiltäkin tuntuvat viikot olin kerennyt kuvitella, etten ehkä koskaan olisi valmis palaamaan kotiin. Olin antanut surun vyöryä ylitseni ja yrittänyt vain selviytyä päivästä seuraavaan. Toisinaan mietin, että oli ihme, että olin ylipäänsä edes hengissä. Joinakin päivinä oli vaatinut voimia jopa hengittää. 

- Mä olen ajatellut mennä takaisin kotiin. 

Julle pysähtyy ja tarkkailee mua huomatakseen puhunko totta vai en. 

Olen sanonut ne samat sanat monta kertaa aiemminkin, mutta en ole silti toteuttanut suunnitelmiani. Tällä kertaa kaikki tuntuu kuitenkin jollain tavalla eriltä. Jopa sydämessäni päätös tuntuu oikealta. 

- Jos sä olet varma siitä niin se on varmasti hyvä päätös. Joskus tulee vain se hetki, kun pitää mennä elämässä eteenpäin. Elää tässä hetkessä, eikä eilisessä. 

Julle istuu pöydän ääreen mua vastapäätä.

- Lili..., se aloittaa varovasti. 

- Muista, että meillä ei oo aikaa ikuisesti. Lupaathan hoitaa jossakin vaiheessa asiat Matiaksen kanssa kuntoon? 

- En mä voi mitenkään luvata sitä sulle, sanon niin hiljaa, että sanoistani on vaikea saada selvää.

Yritän nielaista kurkkuuni noussutta palaa, mutta se ei katoa. 

- Jeren mukaan Matias ei ole ollut oikein oma itsensä. Ja näin sen veljenä, se kuulostaa siltä, että sen sydän on särkynyt. Ja kun oon nähnyt sun elämää ihan vierestä, vaikuttaa siltä, että olette kumpikin samassa jamassa. 

Tuntuu kuin sydämeni lakkaisi hetkellisesti lyömästä.

En saa sanaakaan suustani ja ajatukset pyörivät pelkkää ympyrää.

- Tiedän, että välität siitä, vaikka toisinaan tuntuu, että sä et taida itse uskoa sun omiin tunteisiin. 

Julle on hetken hiljaa.

- Pelkäätkö sä jotain? se kysyy, ja sen silmistä paistaa huoli.

Säröillä oleva sydämeni kertoo kaiken oleellisen.

- En voi sanoa, että jotain. Ennemmin kai pitäisi sanoa, että kaikkea. 

Käteni tärisevät aavistuksen verran ja olen melko varma, että Jullekin on huomannut sen. 

- Lili... Jokainen meistä pelkää. Pelkää asettaa itsensä haavoittuvaan asemaan, jolloin toisella on mahdollisuus satuttaa. Tai pelkää menettää, koska ei ole valmis päästämään irti. 

Ja se on siinä. Vastaus kysymykseeni. 

- Mä ajattelin, etten voisi koskaan kelvata Matiakselle, sanon ja yritän pyyhkiä huomaamattomasti silmiäni. 

- Mikä sai sut kuvittelemaan niin? Julle kysyy, ja sen äänessä on jo hitusen lempeyttä.

- Olin varma, että se haluaisi jonkun samanlaisen kuin se, jos tiedät, mitä mä tarkoitan...

Julle pudistelee päätään. 

- Oletko sä koskaan kysynyt siltä, mitä se haluaa?

Nyt vuorostaan minä pudistan päätäni. 

- Ei. En ole. 

Virnistys leviää Jullen kasvoille.

- Näetkö? Älä koskaan päättele lopputulosta, jos et ole siitä aivan varma. 

- Tiesitkö, että oot ihan mahtava tyyppi? sanon sille ja hymyilen väkisinkin. 

- Kuin myös, Julle sanoo ja ojentaa kätensä. - Leivon Julius. Hauska tutustua!

- Lilian Juola, sanon ja kättelen sitä. 

Nauramme hetken toistemme huvittuneille ilmeille ja lopulta vielä jäähtyneelle kahvilleni, jonka päädyn kaatamaan parvekkeella oleville kukille.