En halunnut vastata. Istuin hiljaa paikallani ja käänsin katseeni pois hänen silmistään. "Ei sun tarvi vastata, jos et halua. Kyllä mää tiiän, että et sää täällä vaan huvikseen istu", hän sanoi ja nousi. Kohotin katseeni ja hän ojensi minulle kätensä. Tartuin siihen ja hän veti minut seisomaan. Hän lähti kävelemään ja kun en seurannutkaan, hän kääntyi ja kysyi: "Etkö sää haluakkaan nähä, että mihin mä sut veisin?" "Enpä oikeestaan", sanoin ja lähdin kävelemään toiseen suuntaan, vaikka jalat olisivat halunneet kulkea toiseen suuntaan.
Kun olin kävellyt jo monta korttelia eteenpäin, kuulin askeleita takaani. Pysähdyin ja askeleet takanani hiljenivät myös. Jatkoin matkaa ja kuulin taas askeleita. Pysähdyin uudestaan ja käännyin. Takanani ei ollut ketään. Joku painoi kätensä suulleni ja silmilleni. En nähnyt mitään, enkä pystynyt huutamaan apua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤