Säpsähdin hereille. Auringon valo tulvi ikkunasta sisään ja sai hiukseni loistamaan kultaisina. Hän istui huoneessa ja katseli minua. "Miksi sanoit minua Fylandiksi?" kysyin hiljaa. "Älä huijaa ettetkö tietäisi mikä olet", hän sanoi. "Minä olen ihminen", sanoin ja katselin hänen silmiään. "Niinkö sinä luulet?" hän kysyi hämmästyneenä. Nyökkäsin ja hän jatkoi: "Emily. Sinä et ole ihminen." Mistä poika tiesi nimeni. "Mikä minä sitten olen, jos en ihminen?", kysyin ja tuijotin ikkunasta ulos. Hän ei liikuttanut suutaan, mutta kuulin hänen sanovan mielessäni: "Etkö ole koskaan ihmetellyt, että miksi näet varjot ja miksi tunnet ne." Loput hän sanoi ääneen: "Emily. Sinä olet varjojen enkeli eli fylandi."
Kävelin portaita alakertaan ja näin varjojen liikkuvan minua kohti. Ihan kuin ne olisivat muka nähneet minut. Ihan kuin ne olisivat pystyneet koskettamaan minua. Tunsin sävähdyksen ihollani ja kirkaisin. Alakerran lamput syttyivät ja joku huusi: "Emily. Mene nukkumaan." Varjot olivat hävinneet ja niin minä kävelin takaisin omaan huoneeseeni. "Emily", joku sanoi mielessäni. Aukaisin silmäni ja tajusin yhä istuvani sängyllä pojan luona. "Sinä tiedät nimeni, mutta minä en tiedä sinun", sanoin hänelle. Hän katsoi minua hiilen mustilla silmillään ja sai poskeni heloittamaan punaisina. "Onko kukaan koskaan kertonut, että näytät söpöltä hymyillessäsi?" hän kysyi. Pudistin päätäni. Hän katseli minua ja hymyili. Kuiskasi mieleeni: "Minun nimeni on Noel."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤