ymmärrän, mitä elämä on

Orastavien versojen puhjetessa kukkaan ja auringon säteiden leikkiessä kiharoilla hiuksillani, ymmärrän, mitä elämä on.

Se on nousemista yhä uudelleen ja uudelleen kaatumisen jälkeen. Kyyneleitä ja ikävän hetkiä. Yksinäisyyden tunnetta ja kasvukipuja. Itsensä kadottamista ja löytämistä.

Mutta se on myös pienten lasten painamia varpaiden kuvia rantahietikolla. Narulla kesätuulessa kuivuvia pyykkejä. Haaveilua metsäpolulla. Ilta-auringossa lettujen syöntiä mökillä. Kavereiden kanssa piknikillä olemista. Autossa levyn päälle laulamista. Onnenkyyneleitä. Naurua. Omien virheiden hyväksymistä. Tutkimusmatka omiin ajatuksiin. Mutta ennen kaikkea se on kasvamista omaksi itseksi.