siipirikko

Siipirikon lailla otan vastaan iskuja.
Siitä, että olen laiska ja mitäänsaamaton.
Että epäonnistuin eilisessä kokeessa.
Siitä, etten pystynyt hymyilemään Marie tädille.
Siitä, että edes olen elossa.

Huudat naama punaisena.
Suljen korvani ja kuvittelen itseni maailmaan,
jossa kaikkialla on vihreää
ja aurinko paistaa jokaisen kuusen takaa.

Aamulla yritin uskotella itselleni,
ettei se mitään,
vaikka satutat yhä uudelleen ja uudelleen.
Vaikka pyydät anteeksi ja sanot,
ettet enää ikinä tekisi minulle mitään pahaa.
Kuitenkin illalla tulet kännissä kotiin
ja vaadit minun olevan orjasi,
jolla ei saisi olla omaa tahtoa.

Seuraavana päivänä kerään tavarani
sinun vielä nukkuessa untuvapeittosi alla
ja kultaisen päiväpeitteen lojuessa myttynä jalkopäässä.
Kuuntelen undulaatin hiljaista ääntelyä häkistä,
joka keinuu hiljalleen katonrajassa.
Lupaan itselleni,
että huomenna kaikki muuttuu.

Vuoden vaihtuessa
tulet vastaan kivikkoisella kadulla.
Tartut pörröisestä takistani kiinni.
Kerrot kaipaavasi minua.
Irrotan kätesi ja kävelen pois.
Viikon kuluttua luen lehdestä,
että poliisit ovat löytäneet sinut.
Tai eivät sinua.
Vaan sen, mitä on jäänyt jäljelle.




fiktiivinen