Heräsin aamulla ahdistukseen. Tunteeseen, etten kykene aloittamaan työharjoittelua viikon päästä. Oloon, että kaikki siihen liittyvät asiat tuntu ylivoimaisilta.
Kun oot muutaman kuukauden ajan olettanut, että pääset lähtemään Espanjaan töihin. Elänyt sen prosessin aikana tunteella mukana. Kohdannut pettymyksiä. Sun on tehnyt mieli toisinaan kiljua ääneen, ku oot ollu niin onnellinen. Sitten taas pudotus maan pinnalle. Ei. Ei se onnistu. Olemme pahoillamme.
Ja vaihtoehto mikä mikä jää, on mennä neljännen kerran päiväkotiin. Yrittää olla jotain muuta, mitä en ole. Aktiivinen leikittäjä, luova persoona, joka keksii mitä ihmeellisimpiä askarteluja ja leikkejä. Pitää lasten liikkuvuutta yllä. On läsnä, mutta antaa silti lapsille tilaa toimia itsenäisesti. Ja kun mietin sitä, ahdistus nousee jälleen. Ei. En halua. Onko pakko. En kykene.
Vaikka opin muutama vuosi sitten pitämään lapsista ja nykyään mulla on jonkinlainen tarve hoivata ja hoitaa, en koe, että päiväkotimaailma ois mua varten. Se tekee mut super stressaantuneeksi ja kun stressaan, en pysty olemaan oma itseni.
Mun fiilikset koulua kohtaan sahaa koko ajan ylhäältä alas. Miksi ei ole hyvä olla? Miksi en nauti asioista, joista mun pitäis tykätä? Tulevaisuuden suunnitelmat rakoilee. Alan olla jälleen hukassa niidenkin kanssa. Mitä mä haluan mun elämältä? Vapaus houkuttelee. Tarve saada tehdä asioita, joita rakastaa, ilman, että on sidottuna velvollisuuksiin. En mä tiedä. Ehkä kaikki selkenee ajan kanssa, jos vaan jaksan luottaa.
Tällä hetkellä oon vaan vähän rikki. Siitä, että tunnen, etten kuulu oikein minnekään. Ei ole kaveriporukkaa, jonka kanssa nähdä vaikka viikoittain. Siitä, etten kykene pyytämään ystäviä kylään, vaikka haluaisin sitä maailman eniten. Siitä, ettei tulevaisuudessa ole asioita, mitä tavoitella. Ei työpaikkaa, ei unelma harrastusta, ei suuria unelmia, joita saavuttaa. On vaan minä. Ja ajatukset, jotka kiristyy isoksi solmuksi mun mielessä.
Voin osittain samaistua. Itekkään en tiiä mitä haluaisin tehä tulevaisuudessa, vaikka on jo yks ammatti, mutta ei vielä töitä.
VastaaPoistaEn vaan tiiä mikä ois mun juttu.
Tsemppiä paljon!!
Tsemppiä sullekin ! Toivottavasti se selkenee lähitulevaisuudessa 💛
PoistaOsittain sanoja fiiliksiä... jotenki tosi hukassa tulevaisuuden kanssa. Tsemppiä sinne!
VastaaPoistaKiitti! 💛 kaikki järjestyy varmasti ajallaan, ku jaksaa vaan luottaa
PoistaSamaistuttavia ajatuksia! Itsekin tällä hetkellä kamppailen työharjoittelussa.
VastaaPoistaTulevaisuudensuunnitelmien takia oli myös paljon stressiä ja ahdistusta mutta sitten tajusin että tärkeintä on elää tässä hetkessä ja tehä niitä päätöksiä mistä tulee onnelliseksi ja vähemmän stressaantuneeksi tällä hetkellä, eikä päättää asioita sen mukaan mistä vois olla eniten hyötyä muutamien vuosien päästä. Ei ehkä kaikkien asioiden kannalta paras vaihtoehto tuo, mutta ainakin mun ahdistus ja stressitaso on laskenut.
Muistetaan elää tätä elämää, jokainen omaa tahtia. Paljon tsemppejä sulle!
Tsemppiä harjoitteluun! 💛
PoistaTuo ois kyllä tärkeä muistaa, ettei pitäis elää ns tulevaisuutta varten vaan tätä hetkeä, koska se on käsillä just nyt. Liian herkästi sitä vaan miettii, et missä ois vaikka neljän vuoden päästä. Toisaalta tarviiko sitä oikeasti tietää vielä. Eiköhän asiat tuu ajallaan selkiintymään :)