me vastaan maailma

Toisinaan tuntuu, etten löydä sanoja kuvailemaan, miltä tämä kaikki tuntuu. Mietin keskiyöllä sinua ja kyselen itseltäni ajatteletkohan sinä minua koskaan. En uskalla kysyä. Ehkä ei ole oikea hetki juuri nyt. Kuitenkin ajatus siitä, etten merkitsisi mitään, saa minut melkein kyyneliin. Ei tässä näin pitänyt mennä. Piti olla onnellinen ja osata elää elämää eteenpäin.

En ole yksin, mutta tunnen silti aika-ajoittain yksinäisyyttä. Olet niin kaukana. Saavuttamattomissa. Ja silti en uskalla lähestyä. Haluan kuitenkin sanoa sinulle jotain. Jotain, mitä minun on pitänyt sanoa jo kauan. 

Saat minut hymyilemään. Hetket yhdessä tekevät minut onnelliseksi. Silloin tunnen olevani vapaa. Tunnen kykeneväni melkein lentämään. Tuot turvaa. Sanasi rauhoittavat, kun tuntuu, että hajoan ja maa pettää allani. Ymmärrät minua silloinkin, kun kukaan muu ei voi ymmärtää, miltä minusta tuntuu tai mitä olen joutunut kokemaan. Pelkään maailman eniten sitä, että menetän sinut ja se tekee minut surulliseksi ja hämmentyneeksi. Välitän niin paljon, että sattuu. Haluaisin vain nähdä sinun hymyilevän. Tarttuvan kädestäni kiinni. Olisi vain minä ja sinä. Me vastaan maailma. Ja eläisimme onnellisina elämämme loppuun asti.