Viime yönä valvoin pitkään ajatusten pyöriessä vimmatusti mielessäni. Tunsin valtavaa syyllisyyttä, joka painoi kuin tonni tiiliskiviä olisi ollut hartioillani. Näin itseni mitättömänä ja huonona. Ajattelin, etten ole hyvä missään. Tai oikeastaan, ettei minulla ole mitään tiettyä asiaa, jossa loistaisin.
Osaan soittaa kolmea eri soitinta kohtalaisesti. Osaan maalata ja piirtää. Osaan kirjoittaa. Osaan laittaa ruokaa ja leipoa.
Mutta mielessäni kaikui vain tyhjyys.
-Et ole hyvä kirjoittamaan, koska et ole saanut edes yhtä kirjaa tehtyä ja julkaistua.
Itsesyytökset. Osa menneisyyttä, jonka en todellakaan halunnut palaavan mieleeni.
-Mieti kuinka monia ihmisiä olet satuttanut. Kaikki on sun syytä. Vain ja ainoastaan sun.
Koen, että olen tehnyt isoja harppauksia eteenpäin mun elämässä. Olen itsevarmempi ja jaksan luottaa tulevaisuuteen. Toisinaan on huonompia päiviä, kun tuntuu, että sängystä nouseminen on jo ylivoimaista. Rutiinit tuovat kuitenkin arkeen turvallisuuden tunnetta. Tiedän, etten voi jämähtää paikalleni.
Puhuin ystävän kanssa automatkalla mun hyvistä puolista ja vahvuuksista. Haluaisin ajatella, että mun vahvuutta on se, miten tulen toimeen erilaisten ihmisten kanssa. Ainakin yleisesti ottaen mulle on helppo puhua vaikeistakin asioista.
Ennen koin häpeää kipeistä asioista, joita olen joutunut kokemaan. Nykyään pyrin puhumaan niistä avoimesti, koska toivon, että se tekee niistä helpommin lähestyttäviä. Näytän muille oman haavoittuvuuteni. Että olen tällainen kuin olen. Jos en kelpaa jollekin näin, hän ei ole ystävyyteni arvoinen.
Tärkeintä on luottaa itseensä ja oppia hyväksymään omat heikkoutensa. Kaikilla on lupa rakastaa itseään. Tai oikeastaan meidän pitäisi tehdä niin. Olethan armollinen itsellesi, ja muista, että ethän arvostele ystäviäsikään niin rumasti kuin itseäsi. Miksi siis sanot niin kauheita asioita kehollesi ja mielellesi, joiden kanssa tulet elämään koko elämäsi.
Olet kaunis juuri noin. Tällä hetkellä. Tänään. Ja huomenna.
Juuri näin, vaikka se on välillä vaikeaa käsittää ja muistaa. Ihana postaus ja ihana sä ❤
VastaaPoistaNiinpä. Kiitos paljon! ❤
PoistaNuo kaks viimestä kappaletta. Niin hyviä ja niin totta.❤️
VastaaPoistaPs. Olet ihana ja hyvä just noin!
❤❤ Kiitos Marsku !
PoistaTotta❤
VastaaPoista❤❤
Poista