säröillä

Mä laskeuduin portaat alas ja menin naulakoille hakemaan repun. Eliel seisoi ulkona portin luona. Menin lasiovista ulos ja käännyin vastakkaiseen suuntaan. Tuntu siltä, etten jaksais just sillä hetkellä kenenkään seuraa. 

   Aistin, että Eliel lähti mun perään, mutten jaksanut hiljentää vauhtia. Se otti mut kiinni ja käveli samaan tahtiin. Teki mieli käskee sen häipyä ja jättää mut yksin. En kuitenkaan tehnyt niin. 

  Koko matkalla me ei puhuttu sanaakaan. En tiennyt olisko tarvinnutkaan. Olin niin rikki sisältä, etten halunnut sen satuttavan puheillaan mua yhtään enempää. Se oli toivonut aikaa. Aikaa sisäistää sen tunteet ja se oli halunnut breikin meidän seurustelulle. Tauko oli antanut mullekin aikaa ajatella. Sitä ja tulevaisuutta. Mä olin nähnyt tulevaisuuden selkeänä. Mä ja Eliel. Myöhemmin koira ja lapsia, jos niin olis tarkoitettu. 

     Se näkymä oli särkynyt mun silmien edessä, kun Eliel oli kertonut ihastuneensa toiseen tyttöön. Sitä mä en ollut osannut odottaa. En sitten yhtään.

Kodin ilmestyessä näkyviin, Eliel sitten pysäytti mut. Se katsoi mua silmiin. Mun katse oli tyhjä. Lohduton. Olin luovuttanut. En mä jaksanut enää odottaa sitä, mutten jaksanut ajatella sitäkään, että jossakin päin maailmaa olisi joku toinen. Se oikea. Mun maailmassa ei ollut muita. Se oli joko tai.

      -Jasmin. 

Mä en sanonut mitään. Ei edes ollut mitään sanottavaa.

      -Elämä menee joskus eri suuntiin. Näin oli tarkoitettu, että me ei kuuluta yhteen. Elämä jatkuu, ja mä tiedän edes vähän miltä susta tuntuu. Ei tää mullekaan oo helppoa. Voitko sä edes antaa mulle anteeksi?

Anteeksi. Yksi sana ja silti tuntui liian vaikealta antaa kuin periksi. Luovuttaa. Mutta ei mulla ollut muuta mahdollisuutta, ja vaikka mun sisin oli sirpaleina, olin sydämestäni täysin valmis antamaan anteeksi. Unohtamaankin, ajan myötä. 

      -Kaikki on ihan okei. Mä selviän, ja kyllä elämä jatkuu. 

Me halattiin ja Eliel vilkutti vielä mulle, kun seisoin kotioven edessä. Vaikka kaikki oli sillä hetkellä raskasta, olo oli kuitenkin keveämpi. Elämä todellakin jatkuisi ja avaisi uusia näkymiä. Tulevaisuudessa näkyi hippunen toivoa, ja sekin oli tarpeeksi.