sitä minä kadun eniten

kauan sitten elämässä ei ollut vielä varjoja
tai suljettuja ikkunoita
ei osanottoja lähettäviä tuttuja
tai ystäviä, jotka eivät tiedä miten olla lähelläni

muistoni ovat seitinohuet
yritän pitää niistä kiinni ikuisesti
tuudittautua niiden herkkään tunnelmaan
jotta en joutuisi kohtaamaan totuutta
sillä se satuttaa
joka ikinen kerta

joku sanoo, että kyyneleet puhdistaa
mä itken viidettä päivää peräjälkeen
ja musta tuntuu, että mä tukehdun
tukehdun äidin ostamiin henkareissa roikkuviin mustiin mekkoihin
isän silmiin, jotka ovat sammuneet
ja joutseniin, jotka huutavat öisin äänensä käheäksi

olin pidellyt kädestäsi kiinni
kerännyt kimpun sinivuokkoja yöpöydällesi
tuudittanut sinut uneen tähtitaivaan alla
antanut itseni rakastaa estoitta
sitä minä kadun eniten
sillä nyt en enää ole valmis päästämään irti