varjele kaikelta pahalta #24 (Matias)

Lili valahtaa veltoksi vieressäni. Lyön jarrut pohjaan ja ohjaan auton sivuun samalla, kun painan hätävilkut päälle.

- Lili?! 

Lili ei kuitenkaan vastaa. Enkä ole aikoihin tuntenut itseäni niin yksinäiseksi ja avuttomaksi. 

Yritän soittaa ambulanssia, mutta olemme niin kaukana linjoista, etten saa puheluani läpi. 

Vihaan väkivaltaa enemmän kuin mitään, enkä siksi voi sietää ajatusta sen käyttämisestä johonkin toiseen. Mutta juuri nyt en voi vain katsoa vierestä tekemättä mitään. 

Ohjaan kämmeneni voimakkaasti, mutta samalla hallitusti Lilin poskelle. Lili ei edes säpsähdä, mutta poskeen jää punainen jälki. 

Ravistelen Liliä ja huudan turhaan sen nimeä saamatta siihen vastausta. Yritän vielä tunnustella pulssia, jonka saan vain hetkittäin tuntumaan heikkona ranteesta. 

En voi nostaa Liliä ulos lumihankeen. Pakkaslukema on vain noussut, mitä kauemmaksi asutuksesta olemme edenneet. Nyt se lähentelee jo kolmeakymmentä. Päädyn laskemaan penkin niin alas kuin sen vain saan ja yritän uudelleen saada yhteyden hätäkeskukseen. Tuloksetta. 

- Lili herää.. Mä en halua menettää sua.. 

Kyyneleet ravisuttavat kroppaani. Sisälläni kytenyt pelko saa mut hetkellisesti lamaantumaan paikoilleni, enkä siten huomaa vieressäni makaavan hahmon liikahtavan. 

- Matias? 

Ääni on heiveröinen, mutta kuulisin sen vaikka keskellä suurta väkijoukkoa. Ääni, joka saa mun sydämen pamppailemaan epämääräisesti. Ja joka vetää hetkittäin polvet veteläksi ja saa mielen sekaisin onnesta. 

Lasken käden Lilin otsalle ja silitän sitä peukalollani. 

- Mä luulin, että sä kuolet.. 

Lilin kasvot ovat kyyneleiset. 

- Mulla on ihan kamala olo, se sanoo ja sulkee silmänsä. 

Yritän väkisin pitää sitä hereillä. Äiti on opettanut, että se on aina tärkeintä. 

- Paljonko on 1+1? kysyn, kun koitan pitää keskustelua yllä. 

- Yks, Lili sanoo ja sen silmissä häivähtää hetkellisesti jokin. 

Olen mennä paniikkiin. Lili ei ole kunnossa. Ei sitten lainkaan. 

- Sut pitäis saada sairaalaan! 

Lili katselee mua pitkään hiljaa ja sitten se hymyilee. 

- Matematiikan sääntöjen mukaan se on kaksi. Mutta mun mielestä se on aika romanttista, että raamattu sanoo jotenkin niin, että kaksi tulee yhdeksi. 

Stten Lili katsoo mua kiinteästi silmiin ja joudun pidättelemään itseäni, etten nostaisi sitä syliini, jotta voisin haistaa sen omenalta tuoksuvat hiukset ja kuulla sen sydämen lyövän. Ainakin silloin voisin olla varma siitä, että me kumpikin ollaan elossa. Nyt mä en kerta ole ihan varma. En kykene luottamaan ajatuksiini juuri nyt. 

- Vaikka sä tiesit vastauksen niin sä et ole silti kunnossa. Pärjäätkö sä, jos me lähdetään ajamaan takaisin? Yritin soittaa ambulanssia, mutta täällä ei ole kenttää. 

Lili nyökkää hitaasti, eikä se päästä hetkeksikään irti katsettaan musta. Sitten näen kyynelten kohoavan sen silmiin uudelleen. 

- Mä luulin myös, että mä kuolen.. Mä ihan totta luulin..

Siirrän käteni sen poskelle ja hyssyttelen hiljaa. 

- Ei mitään hätää. Kunhan me saadaan sut sinne lääkäriin niin kaikki varmasti selviää. 

Lili nyökkää, sulkee silmänsä ja nukahtaa. Annan sen nukkua, mutta varmistan muutaman minuutin välein, että se hengittää ja kaikki on muutenkin niin kunnossa kuin vain voi olla. 

Nostan sen penkin takaisin ylös ja tuen Lilin hyvään asentoon ennen kuin käännän auton takaisin tulosuuntaan. Ja tajuan siinä kaiken kukkuraksi, että mulla on ensimmäistä kertaa vuosiin hyvä syy pitää itseni hengissä.