Hiuksissa kultaa ja hopeaa

Mielessä mustaa ja valkoista.

   Eikö elämässä enää ole värejä?

Aurinko laskee jokaisena iltana,

Värjää taivaan eri väreihin.

Silloin vain  näen jotain muuta,

kuin pimeyttä.

Pimeydestä tulee valoa.

Silmissä onnen kyyneleitä. 

Huulilla haikea hymy.

On aika hyvästien.

Tunnen tutun tuulen.

Hennompana, 

kuin koskaan aikaisemmin.

Mielessä myllertää paljon ajatuksia.

Minne voisin ne jättää?

Seisoin tornin huipulla.

Katselin kaupungin valoja.

Sydämeni sykki melkein yhtä kiivaasti, 

kuin autot kiihdyttivät moottoritiellä.

Seisoit vieressäni. Yhtä valmiina lähtemään.

Hiukseni liehuivat tuulessa.

Nostin käeni ilmaan,

ja tuntui kuin olisin lähtenyt lentoon.

Tartuit minua kädestä.

Sanoit -Odota.

Ja minä odotin.

Pian siskoni saapui.

Valkoisissa vaunuissa.

Hiuksissa kultaa ja hopeaa.

Mekon helmassa neilikoita.

Silmät yhtä tyhjinä, kuin mustat aukot.

Peräännyin. 

Käskit minun mennä selkäsi taakse.

Lopulta jäimme kahden.

Sanoin, että en halunnutkaan lähteä.

Katselimme yhä kaupungin valoja.

Istuimme tornin reunalla.

Suljin silmäni, ja kun avasin ne,

olit poissa.