Vihko täynnä sydämiä

Juna-asema näytti tyhjältä. Istuin kiviportaille ja kaivoin repustani esiin mustakantisen vihkon. Sen sivut olivat jo aikaa sitten täyttyneet kuvioista, jotka toistuivat samoina sivusta toiseen. Se sama kuvio, jonka olin nähnyt pojan niskassa. Mustia kiemuroita, jotka kaukaa katsottuina näyttivät yhdessä sydämeltä. En ollut saanut katsettani irti siitä pojasta. En niistä tummanruskeista silmistä ja vaaleista hiuksista, jotka olivat olleet vähän kiharalla. Selässä oli ollut kitara. Kädessä rannekoru, jossa oli mustia kiviä. Poika oli kääntänyt yhdessä vaiheessa päänsä ja oli katsonut suoraan minua silmiin. Antanut hetken huulillaan viipyä hymyn, joka oli syöpynyt mieleeni yhtä tarkasti, kuin se tatuointi.

Kuului kolinaa ja juna saapui hiljalleen. Työnsin vihkon takaisin repun uumeniin ja heilautin sen olkapäälleni. Nousin rautaportaat ylös junaan ja istuin lähimmälle ikkunapaikalle. Katselin  taakse jääviä maisemia. Lehtipuut olivat varistaneet kaikki lehtensä. Tuulen mukana leijaili vielä muutamia.

Seuraava pysäkki tuli hetkessä. Avasin jälleen reppuni ja nappasin vihkon ja mustekynän käteeni. Piirsin kuviota entisten päälle. Painoin niin lujaa, että sivuun tuli reikiä. Lopulta tuskastuin ja piirsin kuvion kämmeneeni.
-Saako tähän istua?
Nyökkäsin kääntämättä katsettani ja jatkoin piirtämistä keskittyneenä.
-Voitko piirtää mullekin tuollasen?
Nostin katseeni ja laskin sen yhtä nopeasti. Sydämeni pysähtyi hetkeksi. Hengittäminen oli työlästä ja minua alkoi pyörryttää.
-Onko kaikki hyvin?
Nyökkäsin sanomatta sanaakaan.
Laskin mielessäni kymmeneen, ja sanoin sitten -Jos sää välttämättä haluat.
-Haluan.
Uskalsin nostaa katseeni uudestaan. Liiankin tutut silmät katselivat minua. Hän pyyhkäisi huolettomasti hiukset silmiltään ja hymyili ujosti. Hän ojensi kätensä ja aloin piirtämään. Aluksi liike oli haparoivaa, lopulta ote kynään tarkentui ja piirsin varmemmin. Käteen muodostui koukeroiden kuvio. Symboli, jossa oli erehdyttävästi sydämen muoto. Minua hävetti ja kuumotti yhtä aikaa. Tuskan hiki valui selkääni pitkin. Sydän sykki omaa erikoista rataansa.
Kaikki hyvin, kuiskasin mielessäni.

Lopulta tuli päätepysäkki. Nousin kiireesti. Puin viininpunaisen takkini päälle ja laitoin repun selkääni. Hän tuli perässäni ulos. Tarttui käteeni ja pysäytti minut. Katsoi hymyillen ja kosketti pikaisesti huuliani. Sitten hän hävisi ihmisvilinään.

Teksti on fiktiivinen!