Kipuilua

Musiikki kosketti. Tuli mieleen pikkuveljen kuolema. Kaikki ne -miksi- kysymykset. Kaikki se suru ja ikävä. Kaipuu, joka ei koskaan häviäisi. Räpsyttelin mun silmiä, ettei kyyneleet lähtis valuu poskia pitkin. Tuli niin ikävä niitä muutamia vuosia. Niitä kaikkia lapsuuden muistoja. Jospa ne hetket olisivat säilyneet muistoissa tähän päivään asti. Mielessä oli vain muutamia päiviä. Letkut, jotka kulkivat nenän kautta vatsaan. Hautajaiset, ja sitä edeltävät päivät. Se kaikki pienen lapsen ihmetys. -Eikö se enää koskaan tuu takas?

Pieni tyttö istuu ikkunalaudalla. Ulkona sataa lunta. Hiljalleen valkoiset hiutaleet laskeutuvat maahan. Häviävät kuitenkin hetkeä myöhemmin. Mielessä piirtyvät pikkuveljen kasvot. Se hymy, joka paistoi niiltä. Se onni ja riemu. Ilo, jota ei enää koskaan saa takaisin. Kyyneleet valuvat paidalle. Kastelevat sen lopulta märäksi. -Veli, onko sulla hyvä olla, hyvä olla siellä taivaassa?