Muistan tarkasti sen päivän, jolloin astuin opiston ovista sisälle ja kävin ilmoittautumassa. Vietiin isän kanssa mun kamat huoneeseen, jossa tulisin asumaan vuoden. Ensimmäisten viikkojen aikana tutustuin mun ihaniin kämppiksiin ja saatiin yhessä vaiheessa yks ihana tyttö sinne lisää.
Syyslomaa ennen ja syyslomalla mietin koko ajan opistoa. Omaa kämppää ja kämppiksiä. Pähkäilin ja pelkäsin, että olisiko mun päätökset oikeita. Syysloman jälkeen opistoon palattuani mä menin kuraattorin luo, joka hoitaa kämpän muuttojuttuja ja kerroin, että haluaisin muuttaa kämppää. Illalla lähdin opistolta haikein mielin. Muutamia minuutteja ennen lähtöä sain tietää, että kämpän muutto onnistuisi.
Maanantaina palasin opistolle aika jännittyneenä. Mitäköhän entiset kämppikset ajattelee, kun muutan. Mitä uudet kämppikset ajattelee musta. Tuleeko meille hyvä yhteishenki. Niiden ajatuksien saattelemana vein mun kamat uuteen kämppään. Uudet kämppikset tuli toivottaa tervetulleeksi opistoon ja siihen uuteen kämppään. Ne otti mut avoimin mielin vastaan. Olo oli siinä vaiheessa aika helpottunut.
Tehdään opistossa parhaillaan joululaulu-cd:tä. Kuoroharjotuksia on joka päivä. Oppitunnit on pysyny samoina opiston alusta asti. Viestinnän tunneilla ollaan tehty marraskuun kapsäkkiä ja suunniteltu radio-ohjelmia. Liikunnassa pelattu ja pietty kuntopiiriä. Vapaa-ajalla oltu toisten kämpissä ja juteltu. Ei oo tapahtunu mitään erityistä. Välillä tulee sellanen olo, että tuleeko tästä jotenkin erityinen vuosi. Kysyin lomalla ollessani eräältä opistoystävältä, että onko ollut kivaa opistolla. Vastaus oli lyhyt. -Perustasapaksua.
Sitä opistovuosi on ollut aikalailla. Mutta silti jokainen pieni hetki on ollut jollain tavalla erityinen. Ne jokailtaiset turhanpäiväiset juttelut, ruokalassa pelleileminen, aulan penkeillä istuminen, auditoriossa yhdessä laulaminen, tyttöjen sählyvuoro yms. Jotenkin niitä ei vain osaa arvostaa tarpeeksi. Tuntuu, että opistossa pitäisi olla enemmän tapahtumia ja teemapäiviä, mutta jos niitä olisi enemmän, ei sitä jaksaisi. Opiston arki on omalla tavallaan juhlaa. Ei missään muualla ole samanlaista yhteishenkeä. Joka puolella ystäviä, joille jutella ja joiden kanssa tehdä melkein mitä vain. Tätä tunnelmaa ei voi sanoin selittää. Jokaisen pitäisi se itse kokea.
Vaikka välillä tuntuu, että mitä minä täällä teen, niin silti olen sitä mieltä, että kannatti tulla.
Mulle tulee tosta tekstistä niin omat opistoajat mieleen. Kävin läpi kämpänvaihdon ja sen ongelmat, mutta kaiken sen jälkeen onnistuin ja asuin vuoden ihanassa kämpässä. Mietin jouluna, että tää ei oo mun paikka ja olin jo lähdössä pois, koulupaikkakin seuraavaksi puoleksi vuodeksi tiedossa, lopulta kaikkien niiden monien itkujen jälkeen mä päätin jäädä, ja olenkin ylpeä päätöksestäni.
VastaaPoistaOpisto on tunteiden vuoristorata. Välillä tuntuu että mitä mä täällä teen, mutta välillä taas kaikki menee niin nappiin. Ystävät ja kaverit, ne on ehkä parasta opistossa.
Tää oli ihana postaus, aidosti ja rehellisesti kerrottu! Tykkään lukee tosi paljon näitä sun postauksia opistosta, ku ite oon ollu vuoden samassa opistossa, samat opettajat ja varmasti muutamia samoja kehitysvammaisiakin saattaa olla. Pidä ihana opistovuosi! Mä tuun käymään siellä tässä vielä joku viikonloppu! Paljon tsemppiä ja mukavia hetkiä sulle♥
Tuollasta se on mullakin ollu ja vuoristorata kuvaa tätä opistovuotta kyllä tosi hyvin. Sitä ei jotenki osaa ehkä vielä arvostaa, että miten tärkeetä ja hienoa on, ku ympärillä on niin paljo ystäviä.
PoistaIhana kuulla, et tykkäsit. Mun mielestä on hyvä kertoo tällasiakin asioita, vaikka tekis mieli kirjottaa vaan niistä hyvistä jutuista ja erikoisemmista päivistä.
Yritän ainakin pitää ihanan opistovuoden, ja ois kyllä aivan huippu nähä sua täällä! <3
Kiitos Maiju!
❤❤
VastaaPoista:)
PoistaTosi ihana tääki postaus, mukava kuulla sun ajatuksia opistoelämästä! Tsemppiä sinne <3
VastaaPoistaIhana sinä, kiitos! ❤
Poista