Kylmä viima. Pusken sen läpi väkisin. Pakko vielä jaksaa edes muutama askel. Ei ole enää paljoa jäljellä. Riuhtaisen oven auki. Se tuttu lämpö ympäröi. Keittiöstä tuoksuu vastaleivottu teeleipä. -Oi saanko maistaa? Kämppis nyökkää hymyillen. Levitän margariinia leivälle ja haukkaan siitä palasen. -Vähänkö tää on hyvää. Pitää tehä taas tässä joskus.
Kuvaan kuuraa pitkillä heinänkorsilla. Ihmisiä, jotka hymyilevät aidosti. Tätäkö se on? Opistoelämä. Suurin osa puiden lehdistä on jo pudonnut. Järvellä on usvaa. Vastarannalla olevat puut näyttävät valkoisilta. Ihan kuin siellä olisi talvi.
Jääkiteitä junan ikkunassa,
kuin hentoja enkelin siipiä.
Yksi pysäkki jää taakse.
Koti.
Äiti, joka kutoo jouluksi villasukkia.
Isä, joka lukee sanomalehteä.
Sisarukset laulamassa pianon äärellä, niinkuin enkelikuoro.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤