perjantai 1. tammikuuta 2016

Tulin takas


Joulu oli ja meni. Uusivuosi hujahti ohi siinä samassa. Muutaman päivän kerkesin olla kotona ja jo 25 päivä mentiin mummolaan ja jäin sinne sitten serkkujen kanssa viettämään lomaa. Tauko blogista teki hyvää, ja uusilla voimilla tähän vuoteen.

Mulla on puhelimen kanssa ollut kyllä aikamoista saikkaamista, koska ensin opistolle mennessä se jäi linja-autoon ja oli sitten varikolla viikon, ja sain sen sitten 20 päivä. Mummolassa puhelin meni hukkaan ja etittiin sitä kissojen ja koirien kans. Eilen yks mun serkuista sitten onneksi sattumalta löysi sen.

Elämä ilman puhelintakin teki hyvää. Jotenkin arvostaa enemmän sellasia yhteisiä tekemisiä, yhdessä oloa ja omaa aikaa. Mun oli tarkotus nähä monia kavereita lomalla, mutta se jotenkin jäi, ja nyt sitten on menny pari päivää aika heikolla ololla, koska flunssa iski.


Tuulet puhaltaa. 
Askeleissa jotain, 
haparoivaa.
Mieli myllertää mustuutta,
pahuutta.
Vierellä pelkkää tyhjyyttä.
Ei toisen ihmisen askeleita.


Onni, jos on ystävä.
Hyvä sellainen.
Ihminen, johon luottaa.
Joka pysyy vierellä, aina.


Tyttö hiljainen.
Seisoi sillalla yksinäisyyden.
Riisti itseltään sen vapauden.
Päivä muutti koko elämän.
Silmille laskeutui verkko.
Tunnelin päässä ei enää näkynyt valoa.
Pimeys nielaisi kaiken mukanaan.


Mun postaustahti on ollu aika tasainen jo pitemmän aikaa, mutta tauon aikana tajusin, et ei se niin voi mennä, että postaan vaan sen takia, et siitä on tullu vähän niin kuin pakkomielle. Aattelin hidastaa vauhtia, ja postauksia tulee sillon, ku on oikeesti jotain hyvää tekstiä saanu aikaan. Se saattaa olla kahen päivän välein tai viikon välein. Sitä mä en tiiä, mutta haluan, että tässä säilyy se sama into ja onnellisuus, joka siinä on ollut ennen. Että bloggaaminen ois yhtä mukavaa, ku ennenkin.


Lomalla oon yrittäny olla ressaamatta mistään asioista, ja aika hyvin oon siinä onnistunutkin. Mutta sitten tuli taas mieleen ensi vuosi, ja se, että mitä mä teen elämälläni. Mikä ammatti mua kiinnostais. Mille alalle haen helmikuussa yms.. Ehkä pikkuhiljaa ajatukset selkiytyy ja joku paikka löytyy mulle.
Joku, missä mä tykkään ja haluan olla.

Jos et oo  vielä huomannu, niin mulla on toinen blogi. Käy tsekkaa, jos kiinnostaa. --->Läpi sumun

6 kommenttia:

  1. Jälleen niin ihana teksti. ♥
    Ota rennosti tän blogin suhteen, me kyllä pysytään täällä!
    Ja ihanaa kevättä opistolle, sitkun sinne palaatte. :')

    VastaaPoista
  2. Tuo elämä ilman puhelinta tekis oikeesti hyvää -tai ainakin sen käytön vähentäminen on mulle aina niin ikuisuuspäätös. Tänä vuonna sen vois oikeesti _yrittää_ ottaa käytäntöön!
    Mulla on sama, että oon nauttinu lomasta, mutta välillä tän vuojen juttuen iskiessä päälle tulee ei-niin-kiva-olo. Hetkessä eläminen pitää vaan pitää mielessä! Ihanaa uutta vuotta sulle! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se tekee oikeesti niin hyvää, mutta se on jännä, kun saa taas sen puhelimen käteen, niin on ihan yhtä lailla sillä, ku aina ennenkin.
      Ihana, et säkin oot nauttinu lomasta. Yhteishaku varmasti on monien mielessä, ja muutkin asiat, jotka pikkusen painaa mielessä, vaikkei ees tajuais sitä.
      Hetkessä eläminen, voiko mitään parempaa ollakaan :) Kiitos kommentista, ja ihanaa uutta vuotta!<3

      Poista
  3. Ihana kirjotus! Tuo on kyllä tärkeetä, että sulla ois kiva kirjottaa tätä blogia, eli kirjota vaa just sillon ku hyvältä tuntuu❤

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Nella!❤ Mm, jotenki en oo vaan aikasemmin ajatellu sitä.

      Poista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤