Aurinko paistaa suoraan sillalle. Isken jarrut pohjaan ja jätän pyörän tien reunaan. Kamera roikkuu kaulalla niin kuin yleensäkin. Tekisi mieli melkein hyppiä. On niin onnellinen olo.
Kivet ropisevat sillan reunalta alas. Puut ovat alkaneet vihertää päiviä sitten. Jossain syvällä sisimmässäni, tunnen ikävää. Se tulee aina niin yllättäen, että siihen ei osaa varautua. Muutamana yönä olen joutunut itkemään itseni uneen. Joinakin iltoina on valvottanut myöhään. Siitä on jo vuosia, kun lähdit, mutta en osaa vieläkään elää ilman sinua.
Pikkuveljen kuva nojaa ikkunalautaa vasten. Hän katsoo minua ja hymyilee. Ihan kuin hän sanoisi: "Sisko, kyllä sää pärjäät!" Minä hymyilen kyyneleet silmissäni. Minun kaunis pieni veljeni. Poissa. Kyyneleet tulevat uudelleen esiin. Enää en jaksa edes yrittää hillitä niitä. -Mulla on niin ikävä sua, kuiskaan hiljaa mielessäni. Ei kukaan kuule. Ei kukaan tiedä. Välillä tuntuu, että olen ainoa joka muistaa. Muistaa, että sinäkin olit kerran täällä ♥
Teksti on fiktiivinen, mutta perustuu tositapahtumiin.
❤!
VastaaPoista<3
PoistaRakas!<3
VastaaPoistaSinäkin! <3
PoistaIhan huikee teksti!<3
VastaaPoistaKiitos! <3
Poista