-Lihava. Läski. Laihuttaisit vähän.

Söin puolikkaan omenan. Maha tuntui täydeltä. Otin lenkkikamppeet kaapista ja laitoin hiukset pompulalle. Hölkkäsin tien reunaa pitkin. -Lihava. Läski. Laihuttaisit vähän. Ajatukset tulivat aivan yhtäkkiä, niin kuin yleensäkin. Kiihdytin vauhtiani. Halusin karistaa ne ylimääräiset kalorit vartalostani. Olin vähentänyt syömistä pikkuhiljaa. Kukaan ei ollut huomannut mitään.

                                                           

Makaroonilaatikko oli uunin päällä. Työnsin sen jääkaappiin ja ajattelin, että sitä en ainakaan söisi. Pengoin pakastinta ja löysin kulhollisen mustikoita. Söin mustikat hetkessä. -Lihot, jos syöt nuin paljon. Sinä päivänä en syönyt enää muuta. Enhän halunnut lihoa. Illan lopuksi kävin vielä heittämässä viidentoista kilometrin lenkin. Peiton alla maatessani ei enää väsyttänyt. Ajatukset kiersivät ympyrää.

Ruokajono oli lyhyt. Laitoin salaattia lautaselle ja istuin lähimpään pöytään. Kävin vielä hakemassa näkkärin. Syönnin jälkeen tuli täys olo. -Hyi, ku söit paljon. Lukitsin vessan oven, nostin pöntön kannen ja työnsin sormet kurkkuuni. Heti tuli helpompi olo.

"Tuo on ihan sairasta." Katsoin Siljaa. Olin kertonut siitä vähentäneeni syömistä. Olin myös kertonut pitkistä lenkeistä, joille meinasin välillä uupua täysin. Olin kertonut oksentamisesta ja siitä, että tunsin itseni lihavaksi. "Pinja sä et nää ittees sellasena ku sä oot. Vaatteet roikkuu sun päällä ja sä oot enää pelkästään luuta ja nahkaa. Eikö teiän porukat oo oikeesti huomannu mitään?" Pudistin päätäni. -Läski sä oot, mielessäni välkkyi. "Sun pitäis päästä hoitoon. Ei tämmönen voi jatkua."



Vuosi oli kulunut tuosta hetkestä. Elämä oli ollut kuin vuoristorataa. Ala- sekä ylämäkiä. Syömishäiriön kanssa oli ollut vaikea elää. Ruokailutottumuksia oli pitänyt muuttaa. Kaikki oli mennyt uusiksi. Vieläkään en syönyt aivan sitä, mitä olisi pitänyt. Lenkkeily oli jäänyt pariin kertaan viikossa. Tästä oli hyvä jatkaa eteenpäin.

Teksti on fiktiivinen. Älä kopio sitä!