mulla on ikävä sua

Kesä tuli. Välillä mä mietin Fannia. Välillä halusin vain unohtaa. 

Jätkät sai mut mukaan kalastusreissulle. Yritin nauraa toisten jutuille notskin ääressä, mutta mun ajatukset oli ihan jossain muualla. Tuntui karseelta välittää ihmisestä, jolle mä en merkinnyt juuri mitään. Ystäviä me oltiin oltu. En tiennyt, pystyisinkö enää kesän jälkeen olemaan tekemisissä. 

Tunteet oli ja pysyi. Ne eivät kadonneet, vaikka yritin tukahduttaa ne tekemällä asioita ja välttelemällä Fannilta tulevia snäppejä, joissa se hehkutti Islannin kauneutta. Kivaa sillä näytti olevan ja seurakin taisi kelvata.

Makasin sängyllä kuulokkeet korvillani, kun viestin ääni tavoitti mut mun ajatuksista tähän hetkeen. Se oli Fanni.

-Mä tahdon kotiin. Mulla on ihan sairaan paha olla. Kaikki täällä on niin feikkejä. Eilenki illalla itkin itteni uneen, ku olin niin väsynyt. Toiset lähti baariin. Ei mua huvittanut juoda. En mä oo semmosta tyyppiä. Mulla on ikävä Suomeen ja ikävä sua.

Mun oli pakko puristaa silmät hetkeksi kiinni ennen kuin luin viestin uudestaan. Oliko se tosissaan. Eikai sillä niin huonosti voinut mennä. -Mulla on ikävä sua. 

Mitä se silläkin meinasi. 

Kysyin, voisinko soittaa sille. 

  -Voit, se vastasi.

Näppäilin hermostuneesti sen numeron ja soitin. 

  -Julius tässä. Luin tuon sun viestin. Miten sulla oikein menee siellä? 

Kuulin puhelimen toisesta päästä nyyhkytystä. Tunsin sydämessä kouristuksen. Jos olisin vain voinut, olisin ottanut sen halaukseen. Sanonut -kaikki hyvin. Ei mitään hätää.

  -Musta tuntuu, etten voi olla täällä. Haluan vaan takas Suomeen. Mä ajattelin, et tää ois hyvä keino päästää irti Jasperista. Se jätti mut pari kuukautta sitten. 

   -Mitä?!! mä melkein huusin puhelimeen.

 -Etkö sä tiennyt? se kysyi ja vaikutti vilpittömästi hämmästyneeltä.

 -En. En todellakaan, sanoin ja koitin tasoittaa sydämeni lyöntejä.

 -Mä ajattelin ostaa huomenna liput Suomeen.

    -Fanni ootko sä nyt ihan tosissaan?

  -Oon oon. Mun on pakko tulla takas ja selvittää tää koko sotku mun pään sisältä.

    -Jos sä oot varma, että sun täytyy niin sitten sun täytyy.

Hyvästelin sen ja suljin puhelimen. Olin kuin puuklapilla päähän lyöty. Mistä nyt oikein tuuli. Mikä tää koko juttu oikein oli. Nukahdin sekavien ajatusten pyöriessä vimmatusti ympäriinsä. Ehkä kaikki selkiintyisi ajallaan.

Jatkoa edellisen postauksen novelliin.