maanantai 6. huhtikuuta 2015

Oranssitakkinen

Oranssitakkinen kaataa vanhingossa aamulla teet housuilleen. Pinkoo kiireissään bussipysäkille ja laittaa samalla takin vetoketjua kiinni. Kompastuu koulunportaissa ja unohtaa vastata opettajan kysymykseen. On menossa koko ajan. Oranssitakkinen ei pysähdy, vaikka joku huutaa hänen nimeään. On liian kiire.

Illalla oranssitakkinen pinkoo postilaatikolle ja nappaa viimeisen korvapuustin pöydältä. Hänellä on paljon energiaa. Illalla nukkumaan mennessä ei meinaa uni tulla. Ajatukset käyvät ylikierroksilla ja tekisi mieli lähteä ulos juoksemaan.

Aamulla oranssitakkinen on väsynyt. Yöllä ei saanut nukuttua kuin muutaman tunnin. Edellisen päivän energisyys on poissa. Opettajat ihmettelevät, kun hän jaksaa jopa keskittyä tunnilla. Oranssitakkinen myöhästyy bussista, kun ei jaksa juosta. Illalla hän käpertyy peiton alle ja miettii päiväänsä. Silmät painuvat koko ajan kiinni ja lopulta oranssitakkinen antaa periksi. 

Oranssitakkinen istuu kahvilan yhden pöydän ääreen ja juo kaakaota. Sinitakkinen istuu viereiselle penkille ja oranssitakkinen kaataa vahingossa loput kaakaot hänen paidalleen. Oranssitakkinen punastuu ja pyytelee anteeksi. Hän ryntää hakemaan paperia ja kuivaa sinitakkisen paidan. Sinitakkinen hymyilee ja kysyy, että lähtisikö oranssitakkinen hänen kanssaan kävelylle. Oranssitakkinen lupaa ja he lähtevät yhdessä kahvilasta. Ulkona oranssitakkinen hyppää riemuissaan lätäkköön ja räiskyttää vettä sinitakkisen päälle. Taas hän pyytelee anteeksi ja sinitakkinen vain hymyilee lisää. 

Sängyssä oranssitakkinen miettii sinitakkista. Aina aikaisemmin kaikki ovat suuttuneet, jos hän on tehnyt jotain vahingossa. Hän hymyilee ja nukahtaa lopulta. 

Sinitakkinen hörppii kahvia keittiössä ja ajattelee oranssitakkista. Hymyilyttää, kun joku voi vain olla niin energinen. Häntä ei edes haittaa se, että uusi paita meni pilalle.

Runot, tekstit ja novellit, joita julkaisen tässä blogissani, ovat fiktiivisiä, ellei toisin kerrota. Osa voi kuitenkin perustua tosi tapahtumiin. Elä kopio niitä!

2 kommenttia:

  1. Ihana tää! <3 tykkään ku sul on nii erityylisii tekstejä täällä blogissa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Musta on kiva kirjottaa vähän kaikenlaisia tekstejä ja huippu, jos tykkäät

      Poista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤