kukkapelto

Turha mun on ees haaveilla susta. Sää oot unelma, joka ei voi koskaan toteutua. Oot liian täydellinen 

mulle. Niin vahva, viisas ja komea. Mää oon heikko, tyhmä ja ruma. En ansaitse sun kaltaista 

ihmistä. Joskus mulla on sellanen kuvitelma ja tunne, että ehkä sittenkin sää välität musta, mutta 

toisinaan tuntuu siltä, kuin sää vihaisit mua, tai ainakin välttelisit. Susta ei ota selvää, mutta mua sää 

luet kuin avointa kirjaa. Tiiät musta melkein kaiken, mutta mää en tiiä susta juuri mitään.. Pitäis 

pystyä unohtamaan.. mutta en pysty.

Iltahämärissä se ajatus tuli. -Mitä jos se vuoden kestänyt ihastus olikin ohi. 
Hän makasi peiton alla. Pyyhekosteat hiukset olivat tyynyllä. Moneen viikkoon ei enää ollut tullut 

niitä ikävän puuskia, ei niitä surullisia hetkiä, kun tajusi yhä uudelleen ja uudelleen, että tästä ei ehkä 

tule koskaan mitään. -Ymmärrän miltä susta tuntuu, koska mulla on ollu sama tilanne. Oliko se 

muuttanut kaiken. Se yksi lause siltä ihmiseltä, josta ajatteli välittävänsä. Oliko se ihastus hiipunut, 

koska oli saanut tietää varmasti, ettei toinen välittänyt tippaakaan enempää kuin ystävästä. Oliko?


Teksti on fiktiivinen!