perjantai 3. heinäkuuta 2015

Elä hetkessä, älä murehdi huomisesta

Aurinko porottaa taivaalla pitkästä aikaa. Ensimmäistä kertaa tänä kesänä uskallan laittaa shortsit jalkaan. Istun keinussa ja katselen pilvetöntä taivasta. Kiikkuminen tuntuu mahan pohjassa. Olenko muka tullut jo vanhaksi?

Pikkusisarukset uivat kilpaa järvessä. Aallot keinuttavat tasaiseen tahtiin laituria. Vesi ei ole kuin 17,5 astetta lämmintä. Ei tee yhtään mieli uida. Katselen mökin ikkunasta heidän iloaan. Voi kun olisin vielä pieni.

Oon tässä lähiaikoina muistellu paljo menneisyyttä, tai oikeestaan mun elämää vuosi taaksepäin. Oon kasvanu viime kesästä henkisesti ihan hulluna. En tiiä onko muut huomannu sitä, mutta ainakin ite oon. Muistan, ku hävetti jotkut asiat aivan älyttömän paljon. Lähetin noloja viestejä, sanoin ääneen jotain niin lapsellista, tein itseni naurunalaiseksi. Nykyään mua ei enää hävetä niin paljon. Mietin hetken, ennen kuin teen jonkun päähänpiston.

Jotenki ihana olla nykyään järkevämpi, aikuismaisempi, mutta toisaalta kaipaa sitä aikaa, kun pysty tekemään asioita, joita ei tarvinnut hävetä jälkeenpäin. Sai nakella omenoita naapurin pihalle. Sai keksiä rallattelulauluja naapureista. Sai tehdä kaikkea älytöntä sisarusten tai kavereiden kanssa.

Nykyään en enää oikein tuu sisarusten kanssa toimeen. Niin erilainen ajatusmaailma. Omat kaverit, joita ei halua jakaa muiden kanssa. Niin paljon asioita, joita ei halua jakaa muiden, kuin ystävien seurassa.

Vuodet kuluu nopeasti. Nautitaan elämästä nyt ja joka päivä. Etitään iloisia asioita, niin ei tarvi murehtia turhista asioista!


2 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤