sunnuntai 9. elokuuta 2015

Ehkä huomenna joku haave toteutuu


Heinänkorsilla oli pisaroita. Taivaalla ei näkynyt kuitenkaan sadepilviä. Olivia istui rappusilla ja katseli hevosia, jotka nyhtivät heinää pellolla. Kärpäsiä surisi niiden ympärillä ja välillä häntä heilahti ja kärpäset katosivat hetkeksi. Hän painoi silmänsä kiinni. Haaveili yksikseen. Mietti tulevaisuutta ja sitä, että ehkä hän vielä pääsisi jomman kumman hevosen selkään.


Auringon säteet siivilöityivät pilvien takaa. Ne valaisivat metsän puita ja polkua, joka mutkitteli niiden välissä. Olivia talutti ruskeaa hevosta takanaan. Se höristi korviaan ja hirnui sitten. Kaveri oli jätetty laitumelle. Olivia sitoi hevosen kiinni tolppaan ja kiinnitti sille suitset. Hän neni seisomaan jakkaralle ja nousi siitä sitten hevosen selkään. Hän antoi kevyesti pohkeita ja kehotti hevosta lähtemään liikkeelle.


Se tunne oli erityinen. Erilainen kuin ennen. Nyt hän istui sen hevosen selässä, jota oli muutama vuosi sitten katsonut vain ihaillen. Jotain oli saavutettu, haave. Elämässä on niin paljon asioita, jotka eivät tapahdu hetkessä. Asioita, jotka eivät välttämättä toteudu koskaan. Aina kannattaa kuitenkin haaveilla ja unelmoida, sillä unelmatkin voivat toteutua. Ehkä huomenna joku haave toteutuu.


6 kommenttia:

  1. Ihana teskti!! ❤️ toi on ihan totta, että aina kannattaa haaveilla kun ei voi tietää milloin ne toteutuu. Ja vaikka ei toteutuisi ni se piristää ku haaveilee:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! <3 Niimpä, toi on niin hyvä, et haaveilu oikeesti piristää ja lisäksi se tuo elämään kaikkia kivoja juttuja :)

      Poista
  2. Hyvin kirjotettu taas! Ihana!♥

    VastaaPoista
  3. haaveileminen on kyllä parasta, vaikka joskus kaikki tuntuuki epäoikeudenmukaselta ja harmittaa kun itellä ei kaikki meekkää aina nii putkeen..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niimpä! Mutta kun järjellä miettii, niin ei aina voikkaan mennä kaikki putkeen. Ihan pakostakin kaikilla ihmisillä on joskus huono päivä. Unelmat antaa vaan toivoa siitä, että joskus vois mennä paremmin. Ja kun joku unelma toteutuu, niin se fiilis. Tajuaa, että jotain on saavutettu.

      Poista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤