lauantai 24. lokakuuta 2015

Auringonlaskuja


Helikopteri hyrräs talojen ympärillä. Makasin liikkumatta Vaelin vieressä kapealla sängyllä. Pelkäsin joka hetki, että ne löytäisivät meidät.

Jospa meille ois annettu enemmän aikaa. Vael katsoi niillä taivaansinisillä silmillään mua. Sen poskelle valu kyynel. Pyyhkäisin sen varovasti pois ja tunsin kuinka kyyneleet pyrki väkisinkin valumaan mun poskille. Vael näytti niin yksinäiseltä, niin surulliselta niissä valkoisissa sairaalavaatteissaan. Joku lintu istui ikkunalaudalle. Se lauloi haikean sävelmän. Ihan kuin se olisi tajunnut, että parhaillaan oli menossa viimeiset hyvästit. Ne kaikista vaikeimmat, mutta kaikista lyhyimmät. -Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Se oli tuttu lause jostain. Jostain hyvin kaukaa. Kuin muistutuksena siitä, että jokaisen aika täällä maan päällä loppuu joskus, ja nyt oli Vaelin aika lähteä. Annoin hennon suudelman niille karkeille huulille. Maistoin piparmintun ja jenkkipurkan. Niitä oli ollut aina Vaelin repussa. Meidän viimeinen reissu oli loppunut lyhyeen. Vael työnsi minua hellästi pois päin itsestään. -Mä en halua, että sun viimeinen kuva minusta on tällanen. Haluan, että muistat mut sellaisena, ku olin vielä viikko sitten. -Kyllä mää muistanki, mutta haluan muistaa tämänkin hetken. Sen, että sää näytät kauniilta, vaikka suhun sattuu. Vael hymyili sitä tuttua hymyään. Silmät loistivat kirkkaammin kuin mitkään tähdet maailmassa. -Mää rakastan sua. Puristin Vaelin kättä ja sanoin -Minäkin rakastan sua. Tänään, huomenna ja ikuisesti. Sitten Vael sulki silmänsä, ja oli poissa. Painoin vielä viimeisen nopean vilauksen Vaeliin ja suljin viimein oven raskain sydämin.









8 kommenttia:

  1. Olipa raskas mutta ihana tarina luettavaksi.. <3 Tuli mieleen sen mun koiran vipat hetket

    VastaaPoista
  2. Tosta tekstistä pomppas niin kivasti esiin Vael-nimi! Keksitkö ihan ite nuita nimiä vai? Ihanan koskettava teksti jälleen kerran!<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä toi varmaan vois mennä ihan oikeastakin nimestä, mutta ajattelin tuon lempinimenä Valentin nimelle. Se ois ollu eka pelkkä Val, mutta se oli vähän vaikee yhistää tohon, ni päädyin sitte Vaeliin, ja tykkään siitä kyllä tosi paljo! <3 Kiitos! <3

      Poista
  3. Mattis oikeesti ihan ❤❤❤ nää sun tekstit! Niiiin upeita!

    VastaaPoista

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤