keskiviikko 16. joulukuuta 2015

Valoa pimeyteen



Valoa tulee pirttiin pienestä ikkunasta. Vain sen verran, että sen voisi ympäröidä kädellä. Istun hiljaa lankkulattialla. Leivinuunissa on tuli, joka lämmittää mökkiä. Raapaisen tulitikun. Katselen pienen pientä liekkiä, jonka sammutan lopulta puhaltamalla.

Syksy oli ollut pimeä. Se oli mennyt kuin horroksessa. Syvällä mustuudessa. Mikään ei ollut hyvin. Mikään ei ollut tuntunut hyvältä. Oli ollut vain sitä pahuutta. Olin käpertynyt viltin alle. Maannut sängyllä siinä toivossa, että uni tulisi. Ajatuksia oli pyörinyt päässä aivan liikaa. Lopulta olin nukahtanut. Kyyneleet olivat kuivuneet poskilleni.

Psykologi oli auttanut elämässä eteenpäin. Pimeistä kaduista ja varjoista oli tullut valoa. Valoa, joka oli tuonut elämään ilon, rauhan ja onnen. Oli ollut helpompi olla. Helpompi hengittää. Oli saanut vihdoinkin olla oma itsensä. Hiljainen, omissa oloissaan viihtyvä, mutta ei silti mikään ujo.

Pakkanen kiristyy. Istun puistonpenkillä ja katselen puiden oksilla olevia jääkiteitä. Syksy oli opettanut. Se oli näyttänyt elämälle oikean suunnan. Oli tuonut sen toivon, että elämä voi olla jotain muutakin kuin syvällä rotkossa kulkemista. Olin löytänyt itseni. Ymmärtänyt, mitkä asiat olivat tärkeitä ja mitkä eivät. Olin löytänyt vierelle ystäviä. Aitoja. Välittäviä. Sitä samaa onnea olisin halunnut jakaa kaikille muillekin.


teksti on fiktiivinen

4 kommenttia:

Jos postaus herätti ajatuksia, ni kommaa mulle jotain ❤